Kaikenlaista jutustelua 13

Keskustele palstaa koskevista asioista
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 6258
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Luuk 12:38 Ja jos hän tulee toisella yövartiolla tai kolmannella ja havaitsee heidän näin tekevän, niin autuaat ovat ne palvelijat.

Matt 25:6 Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'
Matthew 25:6 And at midnight there was a cry made, Behold, the bridegroom cometh; go ye out to meet him.

Rooman valtakunnassa oli yksi yhtenäinen käytäntö toteuttaa yövartiot. Vartiovuoroja oli neljä.
Ensimmäinen vartiovuoro oli klo 18-21
Toinen vartiovuoro oli klo 21-00
Kolmas vartiovuoro oli klo 00-03
Neljäs vartiovuoro oli klo 03-06


Molemmat näistä vertauksista Raamatussa ovat Itsensä Sanan suusta.
Toisen ja kolmannen vartiovuoron puoliväli on tarkalleen puolen yön aikaan, klo 00.
Kertooko Herra Jeesus tässä jopa tarkan kellonlyömän milloin kotiinkutsu kajahtaa Pasuunan äänellä?

Kutsu meidät jo kotiin, Abba, Isä, Amen Maranatha 🙏
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Näkymätön Ninni
Viestit: 1263
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

Olipa mukava lukea teidän kaikkien pohdintoja Rutger, Marie ja Kulkija! 🤩Kiitos Herralle Jeesukselle teistä kaikista! 🕊️🙏✝️🙏
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 6258
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Kuin myös. Jumalan siunausta 🙏
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Avatar
Marie
Viestit: 2826
Liittynyt: 02 Tammi 2020, 10:40

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Marie »

Kiitos kaikille ja Jumalan armoa, johdatusta, rakkautta, lohdutusta jokaiselle
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 6258
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Kiitos. Jumala on Hyvä 🙏
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 6258
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Shabbat Shalom 💙🤍💙👋
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Näkymätön Ninni
Viestit: 1263
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

Vielä en onnistunut laittamaan kuva tiedostoa. Ilmoittaa virhettä. 😊
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 6258
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Minulla ei ole tuoretta tietoa millä mallilla Jarmon kaverilla on sivun rakennus. Vika ei ole keskustelupalstalla.
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Näkymätön Ninni
Viestit: 1263
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

Rutger kirjoitti: 23 Elo 2026, 11:37 Minulla ei ole tuoretta tietoa millä mallilla Jarmon kaverilla on sivun rakennus. Vika ei ole keskustelupalstalla.
👍 Selvä homma! Eipä hätää! 😊
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 6258
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Jumala ojentaa niitä joita Hän rakastaa.

Room 9:13 niinkuin kirjoitettu on: "Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin".

https://youtube.com/shorts/OSdD860DTJw? ... e0t2_6xq53
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Kulkija
Viestit: 430
Liittynyt: 27 Joulu 2020, 09:57

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Kulkija »

Rutger kirjoitti: 25 Elo 2026, 12:29 Jumala ojentaa niitä joita Hän rakastaa.

Room 9:13 niinkuin kirjoitettu on: "Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin".

https://youtube.com/shorts/OSdD860DTJw? ... e0t2_6xq53
Vahva ja vaikuttava video! Ja antoi omaan aamurukoukseeni/huutooni vastauksen. ❤️🙏
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 6258
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Kulkija kirjoitti: 25 Elo 2026, 12:59
Rutger kirjoitti: 25 Elo 2026, 12:29 Jumala ojentaa niitä joita Hän rakastaa.

Room 9:13 niinkuin kirjoitettu on: "Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin".

https://youtube.com/shorts/OSdD860DTJw? ... e0t2_6xq53
Vahva ja vaikuttava video! Ja antoi omaan aamurukoukseeni/huutooni vastauksen. ❤️🙏
Amen 🙏
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Näkymätön Ninni
Viestit: 1263
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

Rutger kirjoitti: 25 Elo 2026, 12:29 Jumala ojentaa niitä joita Hän rakastaa.

Room 9:13 niinkuin kirjoitettu on: "Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin".

https://youtube.com/shorts/OSdD860DTJw? ... e0t2_6xq53
Aamen! 🕊️🙏✝️🙏
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 6258
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Nyt on kova. Itse Darth Vader saapui kaupunginhallituksen kokoukseen puolustamaan ja vaatimaan lisää flock-kameroita kurjien Imperiumia vastustavien kapinallisten paikallistamiseksi.

https://youtu.be/7xOURK7-UMs?is=QqfyhqRxEOMIvEL8
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Näkymätön Ninni
Viestit: 1263
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

Vielä noihin edellisiin...

Hebr. 12
4.Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,
5.ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille:
"Poikani, älä pidä halpana
Herran kuritusta,
äläkä menetä toivoasi,
kun hän sinua nuhtelee;
6.sillä jota Herra rakastaa,
sitä hän kurittaa;
ja hän ruoskii jokaista lasta,
jonka hän ottaa huomaansa".

7.Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? 8.Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 6258
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Amen 🙏
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Avatar
Marie
Viestit: 2826
Liittynyt: 02 Tammi 2020, 10:40

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Marie »

Aamen
Näkymätön Ninni
Viestit: 1263
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

Hivenen apeutta minulla ilmassa tänään. Kaikenlaista asioista johtuen, huolta erään lähipiirin kuuluvan ihmisen pelastuksesta ym... 🙏✝️🙏

No tarvitsin vähän vahvistusta ja sitä sain näistä Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen opetuksen sanoista. Olkoon ne vahvistuksena meille kaikille!
Muistutus Jumalan ihmisen kutsumuksesta palvella Herraa uskollisesti.

Hyvä ystävä!
Niinäkin päivinä, kun se kaikki tuntuu sinusta turhalta ja tuskaiselta, niin että tunnet suurta kiusausta luopua kaikesta.
Tiedä että Jumala näkee halusi palvella Häntä ja Hän arvostaa sitä. Hän on Isä, joka iloitsee lapsistaan.
Muistamme kuitenkin, ettei kukaan ihminen pääsee Jumalan suosioon oman uskollisuutensa, yrittämisensä tai innokkuutensa vuoksi.

Ainoa tie Hänen yhteyteensä on Jeesus Kristus.

Herraan Jeesukseen turvautuminen merkitsee kaikkien omien ansioittemme tunnustamista tyhjän arvoisiksi. Mutta sitten kun Jumalan lapseksi tullut ihminen ottaa uskon askeleita Hänen valtakunnassaan Jumala iloitsee jokaisesta askeleesta, joita otamme Hänen tahtonsa mukaan ja ainoastaan niitä askeleita Hän muistelee kerran myös viimeisellä tuomiolla.
Matt. 25 luvussa kerrotaan;
Kristuksen tuomioistuimen eteen kootut vanhurskaat saavat kuulla vain niistä hyvistä teoista, joita he olivat tehneet Kristukselle Hänen valtakunnassaan.
Ainoatakaan epäonnistumista tai laiminlyöntiä ei muistettu. Vain onnistumiset nostettiin esiin. Sellaisessa oikeuden istunnossa on turvallista olla.
Vai Mitä! 🕊️🙏✝️🙏👑
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
kilvoittelija
Viestit: 95
Liittynyt: 22 Tammi 2024, 14:34

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja kilvoittelija »

Kiitos, Näkymätön Ninni!

Nousi mieleeni laulun sanoja: "Armoa kaikk' on armoa vaan, jos mitä milloin mä toimehen saan..."
Olen iloinnut ja hämmästellyt Herran hyvyyttä, suurta armoa ja laupeutta meitä kohtaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta.
Menee yli ymmärryksen, silti uskon kautta ymmärtää.
... juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen... Hepr.12:1,2
Näkymätön Ninni
Viestit: 1263
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: Kaikenlaista jutustelua 13

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

kilvoittelija kirjoitti: 27 Elo 2026, 13:31 Kiitos, Näkymätön Ninni!

Nousi mieleeni laulun sanoja: "Armoa kaikk' on armoa vaan, jos mitä milloin mä toimehen saan..."
Olen iloinnut ja hämmästellyt Herran hyvyyttä, suurta armoa ja laupeutta meitä kohtaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta.
Menee yli ymmärryksen, silti uskon kautta ymmärtää.
Aamen! 🕊️🙏✝️🙏
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
Vastaa Viestiin