Usko on luja luottamus
Usko on luja luottamus
Käske pappeja, jotka kantavat liitonarkkia, ja sano: 'Kun tulette Jordanin veden ääreen, niin pysähtykää Jordanin rantaan'.
Joosua 3:8
Kohtaamme uskonelämämme matkalla monenlaisia haasteita, vaikeuksia, hyökkäyksiä ja monenlaisia ahdingon aikoja. Ja usein luulemme, ettemme voi voittaa niitä.
Vaikka todennäköisyys näyttäisikin olevan meitä vastaan, kuten jakeessa pappien saapuessa joen rantaan, Jumala voi aina ratkaista mahdottomankin tilanteen.
Sadonkorjuun aikaan Jordan joen virtaus oli kovimmillaan. Joki siis paisui ja tulvi yli rantojen. Jumala toisin sanoen toi kansansa Jordanin rannalle juuri silloin, kun sitä oli täysin mahdotonta ylittää.
Jumala siis opetti tässäkin kohtaa kansaansa vaeltamaan uskon eikä näkemisen kautta. Raivoava joki olisi ollut uimataitoisellekkin varma tie kuolemaan.
Neljänkymmenen vuoden erämaavaelluksen ja päivittäisten ruokaihmeiden jälkeen Jumala halusi jälleen laittaa kansansa paikalle, jossa uskoa mahdottomaan koeteltiin.
Paikalleen pysähtyminen siis tarvittiin sekä keräämään tarvittava rohkeus ylittämiseen, että muistuttamaan siitä, että tästä eteenpäin meneminen olisi täysin Jumalan ansiota ja työtä.
Myöskin ohjeistus pysähtyä paikalleen, oli tarkoitettu muistuttamaan siitä, etteivät papit tai kansa ylittäisi Jordan virtaa yksin, vaan he itse kantoivat Jumalan läsnäoloa liitonarkin kautta mukanaan. Aivan, kuten mekin kannamme jokaisella askeleellamme Jumalan läsnäoloa sisällämme olevan Pyhän Hengen kautta.
Siispä mikään tänään edessäsi oleva kuohuva joki, pelottava rotko tai muukaan vastoinkäyminen ei tarkoita, etteikö Jumala olisi kanssasi. Toki joskus kyllä Jumala voi johdattaa meidät kärsimyksen lähteille, mikäli olemme eksyneet kauaksi Hänen tahdostaan ja läsnäolostaan. Mutta useimmin omaa elämäämme kohtaavat kuohut ovat tarkoitettu vahvistamaan uskoamme, lisäämään luottamusta Jumalaan ja vahvistamaan sitä, että Hänen kauttaan kaikki on mahdollista.
Jumala on se, jolla on viime kädessä kaikki ohjat käsissään. Luota siis siihen, että Hän pitää sinusta huolen. Hänelle mikään esteesi ei ole mahdoton.
Vihollinen pyrkii aina varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan; aiheuttamaan pelkoa ja ahdistusta, mutta Jumala on se, joka sanoo meille edelleen: älä pelkää, Minä olen sinun kanssasi. Minä en jätä enkä hylkää sinua.

Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Raamattu - ainoa historiallinen teos, jonka tapahtumia yritetään jatkuvasti selittää pois tai korvata vaihtoehtoisella, nykyaikaan sopivammalla katsantokannalla.

Re: Usko on luja luottamus
Amen. Jos olisin oikein rahamies, niin palkkaisin Sannan hoitamaan nämä nettikirjoittelut. Ei tarvis kuin aihe antaa ja tulosta tulisi, ja huomattavasti pienempää aallokkoa aiheuttaen mitä itsellä onnistuu..Sanna kirjoitti: ↑17 Maalis 2026, 19:09 Käske pappeja, jotka kantavat liitonarkkia, ja sano: 'Kun tulette Jordanin veden ääreen, niin pysähtykää Jordanin rantaan'.
Joosua 3:8
Kohtaamme uskonelämämme matkalla monenlaisia haasteita, vaikeuksia, hyökkäyksiä ja monenlaisia ahdingon aikoja. Ja usein luulemme, ettemme voi voittaa niitä.
Vaikka todennäköisyys näyttäisikin olevan meitä vastaan, kuten jakeessa pappien saapuessa joen rantaan, Jumala voi aina ratkaista mahdottomankin tilanteen.
Sadonkorjuun aikaan Jordan joen virtaus oli kovimmillaan. Joki siis paisui ja tulvi yli rantojen. Jumala toisin sanoen toi kansansa Jordanin rannalle juuri silloin, kun sitä oli täysin mahdotonta ylittää.
Jumala siis opetti tässäkin kohtaa kansaansa vaeltamaan uskon eikä näkemisen kautta. Raivoava joki olisi ollut uimataitoisellekkin varma tie kuolemaan.
Neljänkymmenen vuoden erämaavaelluksen ja päivittäisten ruokaihmeiden jälkeen Jumala halusi jälleen laittaa kansansa paikalle, jossa uskoa mahdottomaan koeteltiin.
Paikalleen pysähtyminen siis tarvittiin sekä keräämään tarvittava rohkeus ylittämiseen, että muistuttamaan siitä, että tästä eteenpäin meneminen olisi täysin Jumalan ansiota ja työtä.
Myöskin ohjeistus pysähtyä paikalleen, oli tarkoitettu muistuttamaan siitä, etteivät papit tai kansa ylittäisi Jordan virtaa yksin, vaan he itse kantoivat Jumalan läsnäoloa liitonarkin kautta mukanaan. Aivan, kuten mekin kannamme jokaisella askeleellamme Jumalan läsnäoloa sisällämme olevan Pyhän Hengen kautta.
Siispä mikään tänään edessäsi oleva kuohuva joki, pelottava rotko tai muukaan vastoinkäyminen ei tarkoita, etteikö Jumala olisi kanssasi. Toki joskus kyllä Jumala voi johdattaa meidät kärsimyksen lähteille, mikäli olemme eksyneet kauaksi Hänen tahdostaan ja läsnäolostaan. Mutta useimmin omaa elämäämme kohtaavat kuohut ovat tarkoitettu vahvistamaan uskoamme, lisäämään luottamusta Jumalaan ja vahvistamaan sitä, että Hänen kauttaan kaikki on mahdollista.
Jumala on se, jolla on viime kädessä kaikki ohjat käsissään. Luota siis siihen, että Hän pitää sinusta huolen. Hänelle mikään esteesi ei ole mahdoton.
Vihollinen pyrkii aina varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan; aiheuttamaan pelkoa ja ahdistusta, mutta Jumala on se, joka sanoo meille edelleen: älä pelkää, Minä olen sinun kanssasi. Minä en jätä enkä hylkää sinua.
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: Usko on luja luottamus
Tämän kun vielä itse sisäistäisi joku päivä, ettei olisi harva se päivä juoksemassa Jordan jokea karkuun tai hukkumassa siihen
Se voi olla, että Jumala lakkaisi antamasta näitä aiheita jos näistä alkais rahaa ottamaan tai muuten tuotteistamaan Jumalan puhetta
Ja Rutger, vaikka soutuveneestä lähtis pienemmät aallokot, niin moni tykkää silti moottoriveneen kyydistä
Mutta kiitos palautteesta sulle ja kaikille, merkkaa paljon. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun ollaan käyty Jumalan kanssa kehityskeskustelua siitä, onko tää kirjoittaminen mun juttu vai
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Raamattu - ainoa historiallinen teos, jonka tapahtumia yritetään jatkuvasti selittää pois tai korvata vaihtoehtoisella, nykyaikaan sopivammalla katsantokannalla.
Raamattu - ainoa historiallinen teos, jonka tapahtumia yritetään jatkuvasti selittää pois tai korvata vaihtoehtoisella, nykyaikaan sopivammalla katsantokannalla.
Re: Usko on luja luottamus
RepesinSanna kirjoitti: ↑17 Maalis 2026, 22:15Tämän kun vielä itse sisäistäisi joku päivä, ettei olisi harva se päivä juoksemassa Jordan jokea karkuun tai hukkumassa siihen![]()
Se voi olla, että Jumala lakkaisi antamasta näitä aiheita jos näistä alkais rahaa ottamaan tai muuten tuotteistamaan Jumalan puhetta![]()
Ja Rutger, vaikka soutuveneestä lähtis pienemmät aallokot, niin moni tykkää silti moottoriveneen kyydistä
Mutta kiitos palautteesta sulle ja kaikille, merkkaa paljon. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun ollaan käyty Jumalan kanssa kehityskeskustelua siitä, onko tää kirjoittaminen mun juttu vai![]()
Tuli kyllä tarpeeseen, tässä on ollut vähän kaikenlaista.
Kiitos.
🫡
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
-
Näkymätön Ninni
- Viestit: 421
- Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21
Re: Usko on luja luottamus
Usko ja pelastusvarmuus!
Kuuntelin tänään aamulla Raamattu kannesta kanteen opetusta Juudan kirjeestä. Ja sieltä jäi mieleeni erityisesti tämä Jukka Norvannon opetus. Tein siitä muistiinpanoja:
KR 1933/-38
Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
10:27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
10:28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
10:29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
10:30 Minä ja Isä olemme yhtä."
Me olemme Jumalan lampaita. Jos ja kun lammas pysyy turvassa, siinä ei ole kysymys lampaan ansioista.
Lammas ei pysty puolustamaan itseään. Sillä ei ole teräviä kulmahampaita, eikä teräviä kynsiä, joilla taistella vihollisia vastaan. Se pystyy korkeintaan juoksemaan hieman, mutta yhtäkään petoa se ei pysty juoksemalla pääsemään pakoon.
Lammas on avuton.
Mitä tämä tarkoittaa hengellisessä mielessä?
Yksinkertaisesti sitä kun joku Jumalan lampaista sanoo, että hän tietää olevansa pelastettu. Hän ei niin tehdessään ylvästele omilla ansioillaan, vaan hän kerskuu Paimenestaan!
On kuitenkin aikoja, jolloin Kristittykin on vaarassa unohtaa tämän totuuden.
Jos Kristitty eli Herraan Jeesukseen uskova ihminen sanoo, että hän ei ole varma pelastuksestaan, niin silloin hän todellisuudessa pilkkaa Jumalaa. Jeesus sanoi, että kukaan ei voi riistää Kristuksen omaa Isän Jumalan kädestä.
Ei ole ihmisten asia ruveta tekemään tyhjäksi Jumalan selvää Sanaa!
Vai kuvitteletko sinä hyvä kristitty ystäväni, että sinun epäilyksesi tekevät Jumalan Sanan turhaksi. Suuria silloin luulet itsestäsi. Älä siis väitä Jumalaa valehtelijaksi, vain siitä syystä, että yhtenä päivänä sinusta tuntuu yhdeltä ja toisena toiselta.
Pelastus lepää Jumalan Sanan varassa ja se ei peitä!
Jos haluat kuunnella tässä linkki:
https://sansa.fi/rkk/kuuntele/#:~:text= ... uud,-.%201
Kuuntelin tänään aamulla Raamattu kannesta kanteen opetusta Juudan kirjeestä. Ja sieltä jäi mieleeni erityisesti tämä Jukka Norvannon opetus. Tein siitä muistiinpanoja:
KR 1933/-38
Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
10:27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
10:28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
10:29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
10:30 Minä ja Isä olemme yhtä."
Me olemme Jumalan lampaita. Jos ja kun lammas pysyy turvassa, siinä ei ole kysymys lampaan ansioista.
Mitä tämä tarkoittaa hengellisessä mielessä?
Yksinkertaisesti sitä kun joku Jumalan lampaista sanoo, että hän tietää olevansa pelastettu. Hän ei niin tehdessään ylvästele omilla ansioillaan, vaan hän kerskuu Paimenestaan!
On kuitenkin aikoja, jolloin Kristittykin on vaarassa unohtaa tämän totuuden.
Jos Kristitty eli Herraan Jeesukseen uskova ihminen sanoo, että hän ei ole varma pelastuksestaan, niin silloin hän todellisuudessa pilkkaa Jumalaa. Jeesus sanoi, että kukaan ei voi riistää Kristuksen omaa Isän Jumalan kädestä.
Ei ole ihmisten asia ruveta tekemään tyhjäksi Jumalan selvää Sanaa!
Vai kuvitteletko sinä hyvä kristitty ystäväni, että sinun epäilyksesi tekevät Jumalan Sanan turhaksi. Suuria silloin luulet itsestäsi. Älä siis väitä Jumalaa valehtelijaksi, vain siitä syystä, että yhtenä päivänä sinusta tuntuu yhdeltä ja toisena toiselta.
Pelastus lepää Jumalan Sanan varassa ja se ei peitä!
Jos haluat kuunnella tässä linkki:
https://sansa.fi/rkk/kuuntele/#:~:text= ... uud,-.%201
Re: Usko on luja luottamus
Kiitos! Yksi päivä mietin myös tätä että miksi juuri lampaat on vertauskuvana..lohdutti kovasti sillä hetkellä se, että lampailta ei odoteta mitään temppuja ja ponnisteluja. Ne seuraavat paimenta ja paimen huolehtii omistaan, kauhean lohdullista. Että ehkä minäkin riitän ilman suorituksia.
-
Näkymätön Ninni
- Viestit: 421
- Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21
Re: Usko on luja luottamus
Aamen!Kulkija kirjoitti: ↑Eilen, 12:48 Kiitos! Yksi päivä mietin myös tätä että miksi juuri lampaat on vertauskuvana..lohdutti kovasti sillä hetkellä se, että lampailta ei odoteta mitään temppuja ja ponnisteluja. Ne seuraavat paimenta ja paimen huolehtii omistaan, kauhean lohdullista. Että ehkä minäkin riitän ilman suorituksia.
Re: Usko on luja luottamus
Aamen 
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Raamattu - ainoa historiallinen teos, jonka tapahtumia yritetään jatkuvasti selittää pois tai korvata vaihtoehtoisella, nykyaikaan sopivammalla katsantokannalla.
Raamattu - ainoa historiallinen teos, jonka tapahtumia yritetään jatkuvasti selittää pois tai korvata vaihtoehtoisella, nykyaikaan sopivammalla katsantokannalla.
Re: Usko on luja luottamus
Olen joskus kirjoittanut ylös jostain:
-Usko on sitä, että uskoo leijan lentävän vaikkei näytä tuulevan
-Usko on sitä, että näkee kaiken valmiina.