Ihan hyvä katsantokanta tarkastella asiaa toiselta kantilta.
Itsekin olen tätä pohtinut sieltä ja täältä.
Tämänhetkisen käsitykseni mukaan ihmisillä on tarve allegorisoida asiat joita ei kokonaan ymmärretä tai uskalleta jostain syystä edes ajatella.
Haluaisin lukijoiden kokeilevan ajatuskonseptia, jossa näkyvä maailma ja näkymätön maailma käsitettäisiin yhtenä kokonaisuutena.
Näkymätön maailma ei ole joku kaukainen asia. Itseasiassa näkymätön maailma on tuossa ihan vieressä.
Allegorisoijilta monesti puuttuu käsitykseni mukaan/ on unohtunut tosiasia, että olemme Jumalan kuvia.
Raamattu ei missään sano, että olemme Jumalan kuvia + lisääntymislaitteet.
Tämä formu jossa olemme, sielu, henki ja ruumis on Jumalan suunnittelema ja jo itsessään ihmeellinen paketti.
Sama arkkitehti toistaa suunnittelussaan toimivia samoja malleja. Hän teki enkeleistä ( siis ihmisen näköisistä, sen näköisiä ennen meitä).
Kirjoitukseni yllä Aatamista ja Eevasta luettuna ja ymmärrettynä on jo itsessään tyhjentävä vastaus minkälaisia olemme Taivaassa.
Se, että yleisin formu olisi olla henkinä eikä ruumis, sielu + henki ei mielestäni ole ainakaan Raamatusta löydettävissä.
Jumalalla on ruumis, enkeleillä on ruumis ja meillä on ruumis.
Langenneet enkelitkin ovat tälläkin hetkellä kahleissa säilytettävinä tuomiota varten.
Pitää lähteä allegorisoinnin tielle ja allegorisoida lähes kaikki, että päätyy siihen ajatukseen, että kaikki ovat henkiä.
Mihin tarvitaan miekoin varustetut sotajoukot, mihin tarvitaan Uusi Jerusalem, mihin tarvitaan kansat ravitseva elämän puu, mihin tarvitaan uusi maa ja uudet taivaat, jos leijumme henkinä jossain?
Leijummeko täällä Milleniaalin aikana Jeesuksen järjestyksen ylläpitäjinä henkiruumiissa vai olotilassa jossa Jeesus itse oli ylösnoustuaan, oletettavasti samassa formussa jossa enkelit ovat, kykeneviä syömään ja juomaan jne, jossa kätensä voi laittaa naulanreikiin jne.
Uskon vakaasti, että meillä on ylösnousemusruumiit, huom. ruumiit.
Tyhmä vertaus mutta oletan meidän olevan silloin luokkaa Teräsmies, särkymättömiä ja Jumalan yhteydessä pysyessämme ikuisia ruumiissa olevia sieluja ja henkiä.
Henkiä kyllä on ja ne ovat ruumistaan irtaantuneita olentoja jotka Raamatun mukaan etsivät välittömästi uutta ruumista johon majoittua.
Niille kelpaa sikalaumakin paremman puutteessa.
Enkeleistä taas meille Sanassa kerrotaan, että kannattaa olla kohtelias vieraille, sillä jotkut ovat kestinneet enkeleitä tietämättään.
Ulkomuistista en muista kyseistä Raamatun paikkaa
Minä uskon, että Jumala katsoo tämmöisten asioiden pohdiskelun ihan hyvällä.
Raamattu on tässäkin asiassa ainoa oikea auktoriteetti.
Yliluonnollisuudesta
Re: Yliluonnollisuudesta
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: Yliluonnollisuudesta
Hebrealaisille 13:2 Älkää unhottako vieraanvaraisuutta; sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan.
Tämäkin jae kertoo sen aikaiset tavat tietävälle, että kyseisessä kulttuurissa vieraanvaraisuutta on tarjota vieraille, tässä tapauksessa enkeleille mahdollisuus pestä kädet ja jalat (ruumissa) ja tarjota heille varjoisa paikka jossa istua (ruumiinsa mukavuus ja hyvinvointi) sekä tarjota heille ruokaa ja juomaa (ruumiin elävöittäminen).
Täällä maan päällä enkelit syövät maailman tarjonnasta ja Taivaassa he syövät taivaan ruokaa.
Ps 78:24 hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa.
Tämäkin jae kertoo sen aikaiset tavat tietävälle, että kyseisessä kulttuurissa vieraanvaraisuutta on tarjota vieraille, tässä tapauksessa enkeleille mahdollisuus pestä kädet ja jalat (ruumissa) ja tarjota heille varjoisa paikka jossa istua (ruumiinsa mukavuus ja hyvinvointi) sekä tarjota heille ruokaa ja juomaa (ruumiin elävöittäminen).
Täällä maan päällä enkelit syövät maailman tarjonnasta ja Taivaassa he syövät taivaan ruokaa.
Ps 78:24 hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa.
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: Yliluonnollisuudesta
Ps 78:25 Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin.
Manna on siis enkelien ruokana Taivaassa.
Manna on siis enkelien ruokana Taivaassa.
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: Yliluonnollisuudesta
Lisäyksenä ketjuun. Toki uskon olevan ruumiittomia henkiä. Pyhä Henki. Jeesuksen 7 henkeä jne.
Lisäksi on niitä pahoja henkiä jotka ovat jättiläisten kuolleista ruumiista irtaantuneet. Nämä aiheuttavat pahaa maan päällä eikä niillä ole mitään asiaa Taivaaseen koskaan ikinä. Ne ovat syntyneet kielletystä lajien sekoittamisesta.
Ihmishahmoiset enkelit taas ovat ruumissa olevia olentoja ruumiin tarpeineen, joskin voimme olettaa ettei ikuiseksi luotu palvelusolento ole samalla lailla riippuvainen verensokeri kontrollista kuin me alennustilassa olevaiset, mutta tämäkin on pelkkää spekulaatiota ihmisten rajallisen tietouden takia.
Raamatun perusteella arvaan, että 40 päivää ilman vettä ja leipää menee enkelilläkin heittämällä.
Lisäksi on niitä pahoja henkiä jotka ovat jättiläisten kuolleista ruumiista irtaantuneet. Nämä aiheuttavat pahaa maan päällä eikä niillä ole mitään asiaa Taivaaseen koskaan ikinä. Ne ovat syntyneet kielletystä lajien sekoittamisesta.
Ihmishahmoiset enkelit taas ovat ruumissa olevia olentoja ruumiin tarpeineen, joskin voimme olettaa ettei ikuiseksi luotu palvelusolento ole samalla lailla riippuvainen verensokeri kontrollista kuin me alennustilassa olevaiset, mutta tämäkin on pelkkää spekulaatiota ihmisten rajallisen tietouden takia.
Raamatun perusteella arvaan, että 40 päivää ilman vettä ja leipää menee enkelilläkin heittämällä.
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: Yliluonnollisuudesta
Enkelten lankeemus.
Enkeli on virkanimi, ei olennon fysiologian määrittelevä termi.
Nämä langenneet "enkelit" olivat korkeassa asemassa olevia olentoja "näkymättömässä maailmassa", "henkimaailmassa", millä nimellä ihmiset sitä haluavatkaan kutsua, Jumalan hierarkiassa. He olivat Jumalan neuvostossa, Watchereita, "tavallista" enkeliä ylempiä luotuja olentoja, ja Raamatusta saatavan käsityksen mukaan hyvin ihmisen kaltaisia fysiologialtaan.
Nämä lankesivat ja yhtyivät ihmisnaisiin.
Vahvistus Jumalan sanasta.
Juud 1:6 - 7 ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;
samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.
Jude 1:6 And the angels which kept not their first estate, but left their own habitation, he hath reserved in everlasting chains under darkness unto the judgment of the great day.
1:7 Even as Sodom and Gomorrha, and the cities about them in like manner, giving themselves over to fornication, and going after strange flesh, are set forth for an example, suffering the vengeance of eternal fire.