Milloin, miten ja missä toteutuu?
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
Ymmärrät siis Joh 16:7 paikan niin, että Jumalan sanassa sanotaan Jumalan Sanan olevan jotenkin rajoitettu voimassaan ja vallassaan tuosta eteenpäin iankaikkisesti?
Erikoinen tulkinta, erittäin erikoinen.
Erikoinen tulkinta, erittäin erikoinen.
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
- AOAOAOAOAO
- Site Admin
- Viestit: 2529
- Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
- Paikkakunta: Pirkanmaa
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
Enhän minä tuolla tavalla sanonut.
Mutta, mitä tulee tuohon mainitsemaasi "rajoittamiseen", niin sellainen opetus löytyy UT:n puoleltakin..
Fil.2.5-7
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka Hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja Hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19
https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
- AOAOAOAOAO
- Site Admin
- Viestit: 2529
- Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
- Paikkakunta: Pirkanmaa
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
Kiliasmissa on sekin outous, että Jeesus olisi maan päällä fyysisesti, vaikka Hebrealaiskirje luvussa 8 puhuu aivan toista. Jeesuksen Pappeus on Iankaikkista, ns. Melkisedekin pappeutta, ei maan päällä, missä Lain mukaan pappeus oli leeviläisillä, Aaronin jälkeläisillä, vaan Kristuksen Pappeus on Taivaassa olevaa Pappeutta.
Heb.8:1-4
"Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella Taivaissa,
tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen.
Sillä jokainen ylimmäinen pappi asetetaan uhraamaan lahjoja ja uhreja, jonka tähden on välttämätöntä, että tälläkin on jotakin uhraamista."
Jos Jeesus siis olisi maan päällä, ei hän olisikaan pappi, koska jo ovat olemassa ne, jotka lain mukaan esiinkantavat lahjoja,
Tuleva maanpäällinen 1000-vuotisvaltakunta teoria kumoaisi mm. Kristuksen Iankaikkisen Pappeuden, siis jos Jeesus tulisi maan päälle uudestaan, missä Hän ei oliskaan pappi, niin kuin Raamattu sanoo.
Heb.8:1-4
"Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella Taivaissa,
tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen.
Sillä jokainen ylimmäinen pappi asetetaan uhraamaan lahjoja ja uhreja, jonka tähden on välttämätöntä, että tälläkin on jotakin uhraamista."
Jos Jeesus siis olisi maan päällä, ei hän olisikaan pappi, koska jo ovat olemassa ne, jotka lain mukaan esiinkantavat lahjoja,
Tuleva maanpäällinen 1000-vuotisvaltakunta teoria kumoaisi mm. Kristuksen Iankaikkisen Pappeuden, siis jos Jeesus tulisi maan päälle uudestaan, missä Hän ei oliskaan pappi, niin kuin Raamattu sanoo.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19
https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
- AOAOAOAOAO
- Site Admin
- Viestit: 2529
- Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
- Paikkakunta: Pirkanmaa
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
VT:n esikuvat puhuivat tulevasta uudesta liitosta, kristillisestä sellaisesta, jossa me siis jo olemme, olemme olleet vajaat 2000 vuotta.
Joh.14:2-3
Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko Minä teille, että Minä menen valmistamaan teille sijaa ? Ja vaikka Minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen Minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä Minä olen.
Tuohon ylösottoon ei ole kovin pitkä aika. Luopumus on tapahtunut, luopumus Jumalan Sanasta, ja se vain voimistuu ja tulee yhä enemmän näkyvämmäksi, uskovat tämän huomaavat ja tiedostavat, mutta uskomattomat eivät näe eivätkä kuule, ennen kuin on liian myöhäistä.
Joh.14:2-3
Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko Minä teille, että Minä menen valmistamaan teille sijaa ? Ja vaikka Minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen Minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä Minä olen.
Tuohon ylösottoon ei ole kovin pitkä aika. Luopumus on tapahtunut, luopumus Jumalan Sanasta, ja se vain voimistuu ja tulee yhä enemmän näkyvämmäksi, uskovat tämän huomaavat ja tiedostavat, mutta uskomattomat eivät näe eivätkä kuule, ennen kuin on liian myöhäistä.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19
https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
Joo, jos nyt vaikka lähdetään liikkeelle siitä, että kuka Jeesus oikein on, niin Hän on näkymättömän Jumalan näkyväinen kuva, joka alensi itsensä ja otti ihmisen muodon lihassa ja kuoli fyysisen kuoleman. Jeesuksen piti ensin voittaa kuolema, että Hän voisi lähettää Pyhän Henkensä maan päälle. Tämä ei estä Hänen tulemustaan takaisin.
Isä Jumala siis herätti Jeesuksen kuolleista uudessa, Hengellisessä Ruumiissa. Tämä ruumis ei enää ole sidottu tämän maailman lakeihin niin kuin Evankeliumeiden kuvauksista voimme lukea. Se voi liikkua tämän maailman ja tuon puoleisen välillä, tulla siis joukkoomme takaisin näkyisellå tavalla. Samassa tilassa ovat ne ihmiset, joiden ruumis on myös lunastettu.
Jeesus ei siis ole Jumalan Valtakunta kokonaisuudessaan yksin, vaan se on Hengellinen maailma, jossa saamme olla yhdessä Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, Jumalan kanssa.
Jeesuksen aikalaiset odottivat Jumalan Valtakunnan tulevan näkyvällä tavalla, kuten inhimillisen valtakunnan oletettiin tulevan:
Tämä selittää myös joitain muita vaikeita Raamatunkohtia, esimerkiksi:
Se mitä tapahtuu Jeesuksen Toisen Tulemuksen aikoihin muuttaa maailman pysyvästi myös Hengellisessä mielessä, profetiat täyttyvät ja Vanhan Testamentin esikuvat toteutuvat. Tätä varten meille on Raamatussa annettu sen viimeinen kirja, Ilmestyskirja, jossa nämä tapahtumat konkretisoituvat. Tämän kirjan on antanut Jeesus Kristus itse, mutta ei enää alennetussa tilassaan oleva, vaan Ylösnousst ja kuoleman voittanut. Se ei siis ylitä muita Raamatun kohtia, vaan kertoo miten ne käytönnössä Lopunaikojen lopussa toteutuvat, koskien esimerkiksi juuri tuota Jeesuksen Pappeutta. Ei se estä Häntä palaamasta tai ota pois Hänen pappeuttaan, että maallisilla papeilla olisi sama virka, Jeesus on Herrojen Herra ja Kuningasten Kuningas silti.
Lisäyksenä vielä, Ylösotto eli Tempaus on tosiaan lähellä, mutta sen jälkeen Lopunajan lopun tapahtumat vasta siis alkavat!

Tämän vuoksi Jeesus sanoi epäileväisille fariseuksille, ettei Hänen Valtakuntansa tule näkyvällä ja/tai konkreettisella tavalla, vaan että se on tuleva ihmisiin sisällisesti Hänen Pyhän Henkensä välityksellä.Luuk. 19:11 Ja heidän tätä kuunnellessaan hän puhui vielä vertauksen, koska hän oli lähellä Jerusalemia ja he luulivat, että Jumalan valtakunta oli kohta ilmestyvä.
Tämä selittää myös joitain muita vaikeita Raamatunkohtia, esimerkiksi:
Pyhän Hengen tulo ihmisiin ensimmäisenä Helluntaina oli silmin havainnoitava ja muutenkin ihmisaistein koettavissa oleva tapahtuma.Mark. 9:1 Ja hän sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Jumalan valtakunnan tulevan voimassansa"
Se mitä tapahtuu Jeesuksen Toisen Tulemuksen aikoihin muuttaa maailman pysyvästi myös Hengellisessä mielessä, profetiat täyttyvät ja Vanhan Testamentin esikuvat toteutuvat. Tätä varten meille on Raamatussa annettu sen viimeinen kirja, Ilmestyskirja, jossa nämä tapahtumat konkretisoituvat. Tämän kirjan on antanut Jeesus Kristus itse, mutta ei enää alennetussa tilassaan oleva, vaan Ylösnousst ja kuoleman voittanut. Se ei siis ylitä muita Raamatun kohtia, vaan kertoo miten ne käytönnössä Lopunaikojen lopussa toteutuvat, koskien esimerkiksi juuri tuota Jeesuksen Pappeutta. Ei se estä Häntä palaamasta tai ota pois Hänen pappeuttaan, että maallisilla papeilla olisi sama virka, Jeesus on Herrojen Herra ja Kuningasten Kuningas silti.
Lisäyksenä vielä, Ylösotto eli Tempaus on tosiaan lähellä, mutta sen jälkeen Lopunajan lopun tapahtumat vasta siis alkavat!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
Amen Veli. Kannattaa aina hetki odottaa, niin Eero lataa tyhjentävän vastauksen 

Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
Lisäkysymys ketjuun. Kenen luulette Melkisedekin, Korkeimman papin, Saalemin kuninkaan olevan?
Tämän Kuninkaan, jolle patriarkkakin antaa kymmenykset, täällä maan päällä.
Tämän Kuninkaan, jolle patriarkkakin antaa kymmenykset, täällä maan päällä.
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
Heb 7:15 Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
AOAOAOAOAO
Milloin, miten ja missä
toteutuu...
Jesaja 65:20
"Ei siellä ole enää lasta,
joka eläisi vain muutaman päivän,
ei vanhusta,
joka ei täyttäisi päiviensä määrää;
sillä nuorin kuolee
satavuotiaana,
ja vasta satavuotiaana
synnintekijä joutuu kiroukseen"?
Milloin, miten ja missä
toteutuu...
Jesaja 65:20
"Ei siellä ole enää lasta,
joka eläisi vain muutaman päivän,
ei vanhusta,
joka ei täyttäisi päiviensä määrää;
sillä nuorin kuolee
satavuotiaana,
ja vasta satavuotiaana
synnintekijä joutuu kiroukseen"?
Kalamos yksi ruoko suuressa kaislameressä, jota Tuuli huojuttaa.
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
Jesajan näky voi olla esikuvallinen lupaus siitä mitä Jeesuksen tulo olisi Israelille tarkoittanut. Se että se ei toteutunut, koska Israel hylkäsi Messiaansa, mikä ei tietenkään tee Jesajaa valehtelijaksi.
Jos Jesajan näky otetaan kirjaimellisena, niin sen on näky ideaali tilanteesta, jossa kaikki elää Jumalan tahdon alla. Rauhallinen pitkä elämä "Luvatussa" maassa. Mutta vaikka ihmiset elävät pidempään, he silti kuolevat. Kirous on voimassa. Vapaa tahto on voimassa. Missä on se radikaali muutos, jota odotamme kun kaikki entinen on poissa? Miten lopputulos voisi olla mitään muuta kuin sen oli niillä, jotka Edenissä aloitti puhtaalta pöydältä?
Omaan korvaan 1000 vuotisoppi kuulostaa "eivaineskaan" vaiheelta, jossa testataan vielä niitä, jotka voivat vielä langeta pois Jumalasta. Ajatelma ei sovi omaan Jumala kuvaan millään tapaa.
Jollei palstalaisilla ole eri näkemystä, kuin mitä netistä voi löytää 1000 vuotisopin/kilianismin sisällöstä, on huomattava epäkohdat opissa.
Ilmestyskirja ei sano, että taivaat luodaan 1000 alussa sekä lopullisen taivaan alussa. Jos 1000 vuotinen alkaa suoraan ahdistuksen ajan jälkeen (ydinsodat, vedet juomakelvottomia yms) niin eipä täällä asutusta voi edes aloittaa.
Näkemys siitä että 1000 vuotisessa meillä on vanhurskaan vaatteet/olemme pyhässä tilassa ei tarkoita, ettei meillä olisi edelleen vapaata tahtoa ja jos/kun Jesajan ennustus pidetään 1000 vuotista valtakuntaa kuvaavaksi; on meillä myös synti läsnä ja jotkut tulevat varmasti lankeamaan, kun kerran saatanan vapauttaminen on tämän opin mukaan 1000 vuotisen ajan lopussa. Jo taivaassa enkelit lankesi Jumalan yhteydestä? Miten voimme kuvitella, että mahdollisessa 1000 vuotisessa valtakunnassa me ihmiset vedettäisiin paremmin kuin enkelit?
Pyhänä oleminen 1000 vuotisessa siis ei ole koskemattomuus suoja kenellekkään. Ja koska meillä on vapaa tahto, ja ihmiset voivat lisääntyä, mikä voisikaan mennä 1000 vuoden aikana pieleen, kuten jo Edenistä näimme?
Lihansyöjien, kuten leijonien konkreettinen kasvissyöjäksi tuleminen vaatii paljon muutakin kuin kasvissyöjien ruoanlaittokurssin. Se vaatii uudelleenluomista maailman palauttamiseksi sen ihanteelliseen tilaan, kuten se oli ennen kuin synti Eedenissä toi kuoleman.
Ainoa tapa, jolla voi ymmärtää Jesajan kuvauksen, on nähdä profetian soveltuvan kirjaimelliseen Israeliin, jos he olisivat olleet uskollisia Jumalalle ja ottaneet vastaan Jeesuksen.
Hengellinen Israel perii kirjaimellisen Israelin lupaukset. Jumalan kansa ei saa ainoastaan pitkän elämän, vaan iankaikkisen elämän.
Jeesus voitti saatanan Golgatalla. Sitä ei tarvitse enää voittaa. 1000 vuotta, jolloin Saatana on "sidottu", on kuvaannollinen ja täyttyy hengellisessä mielessä. Saatana on "sidottu" siinä mielessä, että häntä on rajoitettu toteuttamasta kaikkia suunnitelmiaan. Hän voi silti tehdä pahaa, mutta hän ei voi pettää kansoja ennen viimeistä taistelua. Kun "1000 vuotta" on ohi, saatana vapautetaan harjoittamaan petosta vähän aikaa ennen Jeesuksen paluuta. Ja Jeesus palaa vain kerran. (Tempaus ei ole palaaminen)
Herran päivänä taivaat ja maa tuhoutuvat asuinkelvottomiksi ja uudet taivaat ja uusi maa luodaan. Tämä ei jätä tilaa oletetulle fyysiselle ja maalliselle valtakunnalle, joka kestää kirjaimellisesti 1000 vuotta. Ja ilman uudelleen luomista, ei voi olla lähes surutonta 1000 vuotiskautta synnin kiroamassa maassa.
Joten Ilmestyskirjan "tuhat vuotta" voidaan katsoa tarkoittavan yksinkertaisesti "sitä pitkä ajanjaksoa, jonka aikana evankeliumia saarnataan maailmalle". Tuhat vuotta symbolisena kuvauksena koko uuden liiton ajasta. Tuhannen vuoden ajanjakson symbolinen luonne on sopusoinnussa Ilmestyskirjan symbolisen luonteen kanssa, esim. saatanan kuvattuna suurena punaisena lohikäärmeenä.
Saatanan sitominen edustaa paholaisen suvereenin hallinnan hillitsemistä Herran Jeesuksen toimesta, mikä estää häntä eksyttämästä kansoja kokonaan. Nykyaikana saatana ei voi yhdistää kansoja Antikristuksen alle ja tämä rajoitus loppuu kun Tessalonikalaiskirjeen 2:6 mainittu ajankohta tulee ajankohtaiseksi. Pidättäjä poistuu.
Tosi kirkko on aina ollut ja on nykyäänkin armon valinnan mukaan jäännös. Se oli jäännös apostolien aikoina; se oli jäännös uskonpuhdistuksen aikaan; se on tämän päivän jäännös. Ei tule olemaan maallista aikaa jossa kirkko ja varsinkin "pyhät" ihmiset hallitsee syntistä maata.
Jeesuksen voitto synnistä ja Saatanasta ei ollut väliaikainen; se oli lopullinen. En näe mitään aspektia, millä 1000 vuotisen valtakunnan oppi toisi ihmisiä lähemmäksi Kristusta. Päinvastoin. 1000 vuotinen ajanjakso, jossa lankeeminen on mahdollista ja elämän kesto parhaimmillaan sen 1000 vuotta saa kyllä lyömään hanskat tiskiin jo ennen sen alkua. Kertokaa, jos jonkun motivoivan tekijän olette tähän löytäneet.
Jeesus hallitsee nyt taivaassa pyhiensä kanssa; Saatana on sidottu tänä aikana, jotta se ei estäisi evankeliumia menemästä kaikkiin kansoihin. Vielä tulee lyhyt suuren ahdistuksen aika juuri ennen kuin Jeesus palaa perustamaan iankaikkisen valtakunnan (taivaan, uuden Jerusalemin tai miksi sitä haluaa kutsua).
Jos palstalaisten oppi 1000 vuotisesta eroaa tuon vapaan tahdon, kirouksen, eläinten ja sen osalta, että mikään ei voisi mennä vikaan - tähän kaivataan puoltavia Raamatun jakeita/teorioita.
Jeesus on hallinnut tätä maata jo yli 1000 vuotta ja kristillisyys on elänyt loistokautensa, jolloin se pääsi tuomioistuimiin, kouluihin ja kirkkoihin. Nyt elämme vahvasti jo luopumuksen aikaa.
Kristus hallitsee omiensa kanssa taivaasta käsin ja saatana on sidottu eikä kykene murskaamaan kirkkoa. Vasta lopun aikana hänet päästetään irti – mutta silloin loppu onkin jo käsillä.
Raamattu ei puhu 3 ylösnousemuksesta. Ensimmäinen tapahtui silloin, kun Jeesus nousi ylös kuolleista ja monet sen aikaiset pyhät.
Me elämme tällä hetkellä aikaa, jona saatana ei voi melskata mielensä mukaan. Ihmisiä tulee oikeaan uskoon ja toiset säilyvät siinä. Saamme pitää useimmiten raamattukokouksemme ja jumalanpalvekuksemme kaikessa rauhassa – mistä se muusta on merkki kuin siitä, että saatanan sammumattomalle vihalle on pantu raja?
Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu." Matteus 24. luku
=> Mihin väliin tässä sopii kiliastinen tuhat vuotta kestävä aika joka sallii lisääntymisen maan päällä?
Kun Jeesus toisaalla opettaa, ettei lopun päivää voi tietää kukaan, eivät edes enkelit taivaassa, niin kuinka voisi olla mahdollista että maan päälle tulisi kiliastinen tuhat vuotta kestävä aika, jolloin jokaikinen voisi laskea ja nähdä, ettei vielä ainakaan tuhanteen vuoteen tule tuomiopäivää?
Mitä syntejä Jeesus naulasi itsensä mukana ristillä ja kenet hän voitti, jos saatana ja synnit seuraavat meitä tuhat vuotiseen valtakuntaan?
Esimerkkinä Matteus 24. Miksi Jeesus ei puhunut mitään 1000 vuotisesta valtakunnasta?
Matt 25:31-34,46
Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti...
..Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
--》 Edelleen, missä välissä tuhat vuotinen? Vaikka uskoisi 1000 vuotiseen, Jeesuksen ei sanota tulevan kahdesti maan päälle tuomitsemaan.
1 Pietari 2:9 Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.
Olemme valitut tässä ajassa julistamaan ja opettamaan, joten keitä teidän mielestä me hallitsisimme 1000 vuotis kaudella? Onko joku määritelmä kuka on vähemmän arvokas taivaan mittapuulla ja siten joutuu ihmisten hallintavallan alle?

Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
No joo, kyllä mä ainakin ymmärrän tämän lähtökohdan, mutta jos ymmärrän oikein niin se on nimenomaan inhimillisistä syistä, Tuhatvuotinen Valtakunta ei ole vielä täydellinen maailma, Uusi Taivas ja Maa, kykeniväthän Aatami ja Eevakin syntiin Paratiisissa.
Mutta Jeesus Toisessa Tulemuksessaan puhdistaa maan tulella, eikä me voida tietää mitä kaikkea se tarkoittaa. Samalla tavoinhan kuin kirous tuli maan päälle syntiinlankeemuksessa, on Jumala kykenevä tekemään kaiken myös uudeksi, tätä ei pidä unohtaa tai aliarvioida, koska Hengellisen ja fyysisen maailman raja rikkoutuu Toisen Tulemuksen tapahtumissa.
Ja ennen kaikkea Herran Omien ruumiit on lunastettu, eivät he ole enää kykeneväisiä syntiin ja saamme olla Herran kanssa aina. Se on se kannustin mikä meillä on, ei se että tarvitsisi kärsiä vielä tuhat vuotta.
Nää nyt vaan lyhyitä ajatuksia, mutta siis Ilmestyskirjassa nämä asiat on hyvin konkreettisesti kerrottu, ei sen kirjan symbolinen luonne tee sen kuvaamia taoahtumia tyhjiksi. Jos siellä sanotaan, että Jeesus palaa kaikkien Pyhiensä kanssa, siis myös meidän, Temmattujen, jos siihen arvollisia olemme ja sitten sanotaan, että rautaisella valtikalla hallitsemme yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta, niin miksi tämä ei olisi tosiasia, niin kuin se on Herran Sanana ilmoitettu? Ei se ole niin sanotusti keneltäkään pois, eikä silloin tarvitse enää itkeä ja surra niitten, jotka nyt uskovat Herraan kun Häntä ei vielä voi nähdä.
Mutta Jeesus Toisessa Tulemuksessaan puhdistaa maan tulella, eikä me voida tietää mitä kaikkea se tarkoittaa. Samalla tavoinhan kuin kirous tuli maan päälle syntiinlankeemuksessa, on Jumala kykenevä tekemään kaiken myös uudeksi, tätä ei pidä unohtaa tai aliarvioida, koska Hengellisen ja fyysisen maailman raja rikkoutuu Toisen Tulemuksen tapahtumissa.
Ja ennen kaikkea Herran Omien ruumiit on lunastettu, eivät he ole enää kykeneväisiä syntiin ja saamme olla Herran kanssa aina. Se on se kannustin mikä meillä on, ei se että tarvitsisi kärsiä vielä tuhat vuotta.
Nää nyt vaan lyhyitä ajatuksia, mutta siis Ilmestyskirjassa nämä asiat on hyvin konkreettisesti kerrottu, ei sen kirjan symbolinen luonne tee sen kuvaamia taoahtumia tyhjiksi. Jos siellä sanotaan, että Jeesus palaa kaikkien Pyhiensä kanssa, siis myös meidän, Temmattujen, jos siihen arvollisia olemme ja sitten sanotaan, että rautaisella valtikalla hallitsemme yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta, niin miksi tämä ei olisi tosiasia, niin kuin se on Herran Sanana ilmoitettu? Ei se ole niin sanotusti keneltäkään pois, eikä silloin tarvitse enää itkeä ja surra niitten, jotka nyt uskovat Herraan kun Häntä ei vielä voi nähdä.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
Jatkan vielä, jos juutalaiset olisivat ottaneet Jeesuksen vastaan Messiaanaan eli siis uskoneet Häneen, niin ken tietää mitä olisi tapahtunut. Mutta se ei ollut Jumalan Pelastussuunnitelma, vaan se että myös me pakanakansat pääsisimme osallisiksi Pelastuksesta. Tämä ei tarkoita, etteikö Israelille annetut lupaukset ja Raamatun profetiat
toteutuisi, ne täyttyvät osaltaan juuri Tuhatvuotisessa Valtakunnassa, mukaan lukien tuo aloituksessa ollut Jesajan saama sana.
Se, että Jeesus ei mainitse tästä tuhannesta vuodesta mitään Matteuksen Evankeliumissa, johtuu siitä, että Hän kertoo meille siitä vasta Ilmestyskirjassa. Tarkoittaako se, että Hänen sanansa olisi Ilmestyskirjassa Evankeliumeita vähäisempi? Ei totisesti!
Jos siis Tempaus ja Ahdistuksen aika ovat Jumalan Armon toteutumista varten sekä Israelin takaisinsaattamiseksi Jumalan yhteyteen, niin vuosituhat sen jälkeen on Raamatun Sanan täyttämistä kokonaisuudessaan sen esikuvan mukaan, jolla Jumala loi maailman: yksi päivä Herran edessä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä. Seitsemäntenä luomispäuvänä Herra lepäsi ja seitsemäntenä vuosituhantena luomisesta lepää koko Luomakunta.
toteutuisi, ne täyttyvät osaltaan juuri Tuhatvuotisessa Valtakunnassa, mukaan lukien tuo aloituksessa ollut Jesajan saama sana.
Se, että Jeesus ei mainitse tästä tuhannesta vuodesta mitään Matteuksen Evankeliumissa, johtuu siitä, että Hän kertoo meille siitä vasta Ilmestyskirjassa. Tarkoittaako se, että Hänen sanansa olisi Ilmestyskirjassa Evankeliumeita vähäisempi? Ei totisesti!
Jos siis Tempaus ja Ahdistuksen aika ovat Jumalan Armon toteutumista varten sekä Israelin takaisinsaattamiseksi Jumalan yhteyteen, niin vuosituhat sen jälkeen on Raamatun Sanan täyttämistä kokonaisuudessaan sen esikuvan mukaan, jolla Jumala loi maailman: yksi päivä Herran edessä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä. Seitsemäntenä luomispäuvänä Herra lepäsi ja seitsemäntenä vuosituhantena luomisesta lepää koko Luomakunta.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
Ketjussa havaittavissa valitettavaa allegorisointia asioissa joihin ei ole haluttu riittävästi perehtyä.
Ketjusta tulikin mieleeni, että jos nyt saatana on jo sidottu, niin silloin sen ketju on ihan liian pitkä.
Punainen lohikäärme, käärme viittaukset eivät ole vahinko eivätkä virhe.
Katsokaas mikä eläinryhmä ei ole ollenkaan edustettuna kuvauksessa monikasvoisesta enkelistä. Viimeinen virke ruoaksi ajatuksille.
Ketjusta tulikin mieleeni, että jos nyt saatana on jo sidottu, niin silloin sen ketju on ihan liian pitkä.
Punainen lohikäärme, käärme viittaukset eivät ole vahinko eivätkä virhe.
Katsokaas mikä eläinryhmä ei ole ollenkaan edustettuna kuvauksessa monikasvoisesta enkelistä. Viimeinen virke ruoaksi ajatuksille.
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
Hyvä kommentti, Eero.

Joo, siis ei kyllä voi mitenkään sanoa, että saatana olisi ollut sidottuna Herramme kuoleman jälkeen, eivätkä tosiuskovat ole hallinneet pakanakansoja rautaisela valtikalla. Kaikkea muuta on kyllä Jeesuksen nimessä tehty.
Kirkko tai Kristuksen Rrumis ei myöskään ole jäännös, vaan se on Israel, joka Paavalin mukaan valitaan Armosta, pakanoista hän käyttää nimitystä kutsutut tai kutsutut pyhät, mikä varmaankin tarkoittaa sitä, että myös pakanat ovat kutsutut Pelastukseen Valitun kansan ohella.
Mutta siis huolestettavinta tässä Tuhatvuotisen Valtakunnan olemattomuudessa on se, että se avaa oven myös muiden Ilmestyskirjan tapahtunien kyseenalaistamiselle. Jos ei olisi Ahdistusta edeltävää Tempausta, olisimme maan päällä Herran Vihan alla. Jos ei olisi Ahdistusta, lähestulkoon koko nykyisen maailman väestö olisi vaarassa joutua tuliseen järveen ja Israel sen mukana, koska Ilmestyskirjassa kerrottua Koetuksen hetkeä ei tullutkaan. Tämä siis näin kärjistetysti sanoen ja ikävää edes kirjoittaa tällaista ylipäätään.
Kirkko tai Kristuksen Rrumis ei myöskään ole jäännös, vaan se on Israel, joka Paavalin mukaan valitaan Armosta, pakanoista hän käyttää nimitystä kutsutut tai kutsutut pyhät, mikä varmaankin tarkoittaa sitä, että myös pakanat ovat kutsutut Pelastukseen Valitun kansan ohella.
Mutta siis huolestettavinta tässä Tuhatvuotisen Valtakunnan olemattomuudessa on se, että se avaa oven myös muiden Ilmestyskirjan tapahtunien kyseenalaistamiselle. Jos ei olisi Ahdistusta edeltävää Tempausta, olisimme maan päällä Herran Vihan alla. Jos ei olisi Ahdistusta, lähestulkoon koko nykyisen maailman väestö olisi vaarassa joutua tuliseen järveen ja Israel sen mukana, koska Ilmestyskirjassa kerrottua Koetuksen hetkeä ei tullutkaan. Tämä siis näin kärjistetysti sanoen ja ikävää edes kirjoittaa tällaista ylipäätään.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
Oliko tähän joku puoltava Raamatun jae?
Koska 2 ainoaa tähän mennessä käytettyä kappaletta puoltamaan 1000 vuotista, sisältää synti aspektin (Jes 65 ja Ilm 20).
Ja tämä on keskustelupalsta. Säännöissä ei lue että Raamatun kaikista opeista on oltava samaa mieltä. Mulla ei ole tarvetta vesittää sen enempää Ilmestyskirjaa kuin Raamattuakaan, kiitos vaan. Kyse on siitä, että näkökanta pitää pysty perustelemaan keskustelupalstalla, jos kerran sellainen jostain asiasta on, eikä naulaamaan toisin ajattelevia
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
Oman käsitykseni mukaan keskustelu on edennyt erinomaisen ystävällisessä sävyssä. Jos olisimmekin kaikesta samaa mieltä, ei edes olisi keskustelua.
Jos olet Milleniaalissa ja olet Valkeuden Vaatteissa ja Jeesus on Kuningasten Kuningas ja Herrain Herra yli kaiken maan JA saatana on sidottu ihan oikeasti pois pelistä mainituksi ajanjaksoksi, niin kukapa sinulle olisi kuiskuttelemassa korvaan niinkuin Eevalle kävi
Eli synnintekemisen pelko on mielestäni täysin vailla perusteita.
Eero on ihan oikeassa huolessaan miten mahdollisesti käy, kun tuolle tielle lähdetään.
Lisäksi. Kaikki vielä toteutumattomat profetiat ja Jumalan lupaukset Israelille ja Jeesukselle. Ellei olisi Milleniaalia, aika moni kirjoitus päätyisi sinne ketjussa käytettyyn "kuvitellut kertomukset" kategoriaan.
Tämä on aidosti huolestuttava näkymä.
Joku minua viisaampi oli tutkinut, en muista nimeä, että Raamatussa käytetään kymmeniä erityyppisiä vertauskuvaustapoja, ei siis vain kymmeniä vertauksia.
Kymmeniä eri tapoja käyttää vertauksia. Sitten on selkeää profetiaa jne. En edes tiennyt 25 vuotta sitten, että vertauskuvausta voi tehdä kuin yhdellä tyylillä.
Mitä pitempään on tutkinut Raamattua, huomaa ihmisen jo lähes luonnostaan allegorisoivan asioita jotka ovat liian isoja kerralla puida. Tähän viisaat kertovat neuvoksi seuraavan, aina tutkiessasi, valitse se kirjaimellisempi tulkinta tutkimastasi aiheesta, jos olet tienristeyksessä.
Kun Raamatussa käytetään vertauskuvia, se asiayhteydessä selitetään onko näin tehty. "Kuin kanaemo Jumala haluaa koota heidät siipiensä suojaan". Huom. Kuin.
Lupauksista. Israel ei ole koskaan hallinnut Raamatussa tarkkaan kerrottua suuren Israelin aluetta, ei edes Salomon aikana.
Jeesus ei vielä ole istunut Daavidin Valtaistuimelle.
P.S En varmaan ole ainoa josta tuntui epämukavalta lukea Jumalan profeetan kirjoitusta kutsuttavan kuvitelluksi kertomukseksi?

Aamen teille molemmille, kyllä tää keskustelu on munkin mielestä edennyt hyvässä hengessä ja huolenaiheita on esitetty puolin ja toisin. Pidetään siitä kiinni, koska veljiä ja siskojahan me ollaan Kristuksessa, ja Jeesus on se, jota odotamme vaikka Jumalan suunnitelmasta olisi erimielisyyttä, Taivaaseen se kuitenkin tähtää.
Toi Raamatunkohta on Ilmestyskirjassa kuudennen ja seitsemännen sinetin välissä, jossa ainakin yksi Tempauksista on tapahtunut, kun lukematon joukko ihmisiä kaikista kansoista ja kielistä ilmestyy Taivaaseen. Se on siis hyvin alkuvaiheessa Lopunajan lopun tapahtumia, tämän pystyy kronologian osalta vahvistamaan:

7:13 Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"
7:14 Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
7:15 Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä.
7:16 Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle,
7:17 sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
Huolenaiheita tosiaan. Ja sinällään hyödytöntä jatkaa edes, mutta laitan nyt viimeisenä nämä mihin ei vielä ole kommentoitu jakeiden osalta.Eero kirjoitti: ↑10 Kesä 2024, 14:14 Aamen teille molemmille, kyllä tää keskustelu on munkin mielestä edennyt hyvässä hengessä ja huolenaiheita on esitetty puolin ja toisin. Pidetään siitä kiinni, koska veljiä ja siskojahan me ollaan Kristuksessa, ja Jeesus on se, jota odotamme vaikka Jumalan suunnitelmasta olisi erimielisyyttä, Taivaaseen se kuitenkin tähtää.
ja vasta satavuotiaana
synnintekijä joutuu kiroukseen.
Jesaja 65:20
Jos olemme pyhiä, kuka meistä tekee syntiä?
Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
Ilm 20:7
Kenet meistä villitsee, jos olemme pyhiä?
[Ja tietenkin olemme valkeuden vaatteissa täältä lähdettyämme, kuten Raamattu opettaa, tuli sitten tuhatvuotinen tai ei, kyse oli sen sovittamisesta näkemykseen 1000 vuotisesta.]
Ja jos olen jossain kohtaa väittänyt Raamattua kuvitteelliseksi kertomukseksi, niin saa toki näyttää kohdan niin tiedän korjata.
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Re: Milloin, miten ja missä toteutuu?
Shalom!
Kyllä mun mielestä on hyvä jatkaa, koska muuten nämä kiista-aiheet jäävät aina vaan kytemään ja nousevat sitten esiin samoin argumentein uudestaan ja uudestaan. Ja vaikkei niihin selvyyttä saisi kokonaan, niin yritetään nyt ainakin, sillä oppiminen toisiltamme on osa uskossa kasvua.
Ahdistuksen ajasta selviää läpi pieni joukko fyysisessä ruumiissa olevia eli syntiin kykeneviä ihmisiä, se taidettiin tuossa aikaisemmin mainitakin jo. Esimerkiksi Jesaja sanoo Herran Päivän eli Lopun aikojen lopun tapahtumista, että kuolevaiset ihmiset käyvät harvinaisemmaksi kuin kulta. Nämä ihmiset asuttavat maan jälleen, kuten kävi Vedenpaisumuksen jälkeen:

13:9 Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset.
13:10 Sillä taivaan tähdet ja Kalevanmiekat eivät loista valollansa, aurinko on pimeä noustessansa, kuu ei kirkkaana kumota.
13:11 Minä kostan maanpiirille sen pahuuden ja jumalattomille heidän pahat tekonsa; minä lopetan julkeitten kopeuden ja painan maahan väkivaltaisten ylpeyden.
13:12 Minä teen kuolevaiset harvinaisemmiksi kuin puhdas kulta, ihmiset harvinaisemmiksi kuin Oofirin kulta