Sisar:
Sama juttu lähes kaikkien "profetioiden" suhteen. Toinen lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, toinen tulta ja tulikiveä. Tästä syystä mielestäni on erittäin tärkeää, että jokainen henkilökohtaisesti nöyrtyy Kristuksen Ristin juurelle, pyytää armoa ja anteeksiantamusta ja pesua Puhtaalla, äärettömän kallisarvoisella Verellä, nauttii säännöllisesti Sanaa ja pyytää siihen johdatusta ja avaamista Pyhän Hengen kautta.
Sisar. Mielestäni puhut täyttä asiaa. Mitä tiukemmin nenä on kiinni Raamatussa, sen parempi. Varmaa on, että eksyttävien henkien vaikutukset voimistuvat Jeesuksen paluun edellä. Kenellä on tiedotus-/varoitusvastuu? Meidänkin "kansankirkkomme" on väärien oppien/käsitysten kyllästämä eksytyslaitos. Ei ihme. Kirkkolaivaa ohjaavat
vapaamuuraripiispat ja liberaaliteologit. Toki kansa itte on syypää, koska päättäjät nousevat/nostetaan kansan syvistä riveistä. Ellei uskoa ole kansassa, ei sitä voi olla johtajissakaan. Tuumin ma.
https://www.youtube.com/results?search_ ... ian+church
Mielestäni
Jouko Nieminen kuvailee kokemuksiaan selventävästi.
Uushengellisyyden pyörteissä
1980-luvun lopussa ajauduin sisään uuskarismaattiseen liikehdintään. Erään ICEJ:n (ICEJ on eräs Israel-ystävyysjärjestö, toim. huom.) järjestämien lehtimajanjuhlien jälkeen Jerusalemissa olin saanut "valtavan voitelun". Tunsin olevani täynnä uskoa ja tuon voimakkaan tunteen vallassa uskoin, että "kaikki on mahdollista sille, joka uskoo". Toimin paljonkin erilaisissa yhteiskristillisissä piireissä, joissa nämä "armolahjat, voimat ja voitelut" toimivat. Kaadoin ihmisiä rukousjonoissa ja usein sielunhoidossa näin heidän sisälleen (mikä oli joskus varsin ristiriitainen tunne). Monien mielestä olin superhengellinen… Mutta en katso aiheelliseksi kuvata näitä sen enempää. Sen sijaan kerron, kuinka Jumala armossaan pysäytti minut noin puolentoista vuoden jälkeen.
Järjestimme kerran yhteiskristillisen parantumiskokouksen Kannuksen työväentalolle. Olin kokouksen pääpuhuja, ja täynnä "henkeä". Muistan, kuinka heti kokouksen alussa otin irrotettavan mikrofonin käteeni ja lähdin kävelemään, kun en millään malttanut olla paikoillani. Oli kuin tuli olisi polttanut jossain. Vaikka en osaakaan laulaa, lauloin estoitta mikrofoniin ylistyslaulua. Sitten ilmoitin, että tänään Herra parantaa täällä kaikki sairaat! Samalla käveli sisään ovesta mies, joka tuskallisesti raahasi itseään eteenpäin kainalosauvoja käyttäen. Osoitin miestä ja sanoin kaikille: "Jotta ette ollenkaan epäilisi, että Jumala todella parantaa tänään myös teidän sairautenne, tahtoo hän ensin parantaa tämän ramman miehen." Olin varma, että myös näin tulee tapahtumaan.
Kävelin hänen luokseen ja kysyin, saanko rukoilla? Mies myöntyi, ja aloin rukoilla pannen käteni hänen jalkansa päälle. Kun myöhemmin olen muistellut tätä hetkeä, uskon että rukoilin ensin oikeasti Jeesusta. Välillä pyysin miestä kokeilemaan, voiko jalalla astua. Jotakin pientä tapahtui, mutta vähitellen minulle tuli jonkinlainen epäily siitä, että jospa Herra ei parannakaan, mitä siitä seuraa – fiasko! Sanoin mielessäni Jeesukselle: "Sinun täytyy parantaa tämä mies, koska kaikki on pantu likoon tämän varaan". Mutta epäilys vain voimistui. Silloin tapahtui jotakin, jonka muistan kirkkaasti. Se oli tosi hiljainen ja hienovarainen aavistus. Olin jonkinlaisella rajalla. Minun oli valittava tie. Sitten muistan, kuinka päätin asian ja ikään kuin jonkun ulkopuolisen avustamana sanoin hiljaa itselleni: "Jos ei Herra paranna, niin parannan hänet vaikka itse!" Sen jälkeen uskoni palasi.
Kymmenen minuutin rukoilun jälkeen mies todella lähti kävelemään ja jätti kainalosauvansa nurkkaan. Ja kansa antoi aplodit. (Tämän jälkeen en enää yhtään ihmettele, mitä esim. tunnettu korealainen menestysteologi Yonggi Cho tarkoitti todetessaan eräässä kokouksessaan: "Mikään ei ole niin helppoa kuin parantaa sairaita")! Ilta jatkui tyypillisen karismaattisen kaavan mukaan, mutta jostakin syystä en kuitenkaan ollut onnellinen. Minua häiritsi jollakin tavalla aavistus, että olin ylittänyt tietyn rajan, jonka yli ei olisi ehkä saanut mennä. Tajusin jotenkin, että minä olin itse parantanut tuon miehen omilla sielunvoimillani ja omalla uskollani.
Seuraavana iltana en saanut millään unta. Minua paleli, värisytti ja pelkäsin. Keskellä yötä heräsin. Kylmä hiki valui otsallani ja kuulin sanat: "Mutta hänen sielunsa minä vaadin sinun kädestäsi." Seuraavina päivinä ajattelin asioita todella ahdistuneena, ja samalla Jumala alkoi kutsua minua parannukseen. Aloin ymmärtää, että olen pettänyt Herran ja olin todella ahdistunut ja tyhjä. Muutaman päivän päästä Jumala pani minut armossaan uuden valinnan paikalle: "Jos sinä nöyrryt, niin minä sinut aikanani nostan". Silloin tiesin, että tämä jakso elämässäni on päättymässä, ja nyt on jäätävä pyhän Jumalan kasvojen eteen – tilintekoon. Mutta olen sydämestäni kiitollinen, että Hän ei jättänyt tätä tuomion hetkeä kuolemani taakse!
Olin valmis nöyrtymään – ja jäämään Jumalan varaan, tehköön Hän sitten, mitä parhaaksi näkee. Jumala pani minut täysin hyllylle ja jouduin tosi ahdistukseen. Elin viisi vuotta käyden vain kovaa luopumisen ja kuolemisen koulua. (Samoihin aikoihin romutettiin myös elämäni muut tukipilarit siten, että minun oli pakko myös käytännössä jäädä pelkästään Jumalan varaan). Muistin myös tuona aikana kirkkaana näkyä vuodelta 1982, jossa Herra oli näyttänyt oman elämäni tien kapenemisen ja kuihtumisen ja kuolemisen…
Toivon sydämestäni, että nämäkin elämäni vaiheet on koituva lopulta juuri sinun parhaaksesi!
Sielun voimasta
Olen halunnut näin selvittää kokemukseni karismaattisesta toiminnasta, jotta ymmärtäisit, että useat seuraavassa esittämäni käsitykset eivät perustu ainoastaan ulkopuoliseen kritiikkiin. Kokemukseni mukaan "sielun piilevä voima" ihmisen sisällä on todellinen, mutta sen voi aktivoida ainoastaan käyttämällä siihen kiellettyjä henkisiä/hengellisiä menetelmiä. Raja näihin voimiin on äärimmäisen ohut ja näkymätön. Sen voi ylittää huomaamatta sielunvihollisen avustamana ja näin jäädä valheeseen itse tajuamatta enää totuuden ja valheen välistä rajaa. Ainoa keino suojautua tätä vaaraa vastaan on valita tie, jossa ei ollenkaan etsitä omia siunauksia ja omaa kasvua tai hengellistä voitelua, vaan jäädään alinomaa kuolemaan Kristuksen kanssa ristille, pienenemään itsessään ja kadottamaan oma elämänsä Kristuksen tähden. Silloin Jeesuksella on tilaa elää meissä ja Hän, vain Hän, voi tehdä tekoja, jotka ovat hänen!
Olen siitä siis jotakin itsekin kokenut, ja Jumala on sen näin näyttänyt, että sielun voiman rajan yli meneminen on vakava ja vaarallinen asia. Se raja on kuin näkymätön kalvo, joka menee rikki, eikä se enää korjaannu. Henkimaailmalle jää kanava toimia mielen (lähinnä tunne-elämän) kautta. Vielä 15 vuotta myöhemminkin olen usein erikoisen kiusattu näissä asioissa, ja joudun viemään yhä uudestaan koko tunne-elämäni ristille.
Lopun aikana saatana kiihottaa uskovia sielullisiin tekoihin, ja siksi "ihmeet ja merkit" suurenevat kaiken aikaa. Sielun voiman vapauttamiseen liittyy oman tahdon ja järjen äänen vaimentaminen sekä tunteiden nopea vapauttaminen. Juuri tähän kaikkien pakanauskontojen gurut, shamaanit ja poppamiehet ovat pystyneet jossakin määrin, mutta lopun aikana saamme nähdä ne satakertaisina! "Hengellisessä" karismaattisuudessa tunnetilaa kiihotetaan mekaanisella ylistyksellä, jossa hoetaan tiettyjä "hengellisiä" mantroja, jotka salaa vahvistavat sisäistä rohkeutta astua kielletylle alueelle.
http://vapaasana.swedishforum.net/t527- ... oista#1656
Ps. Mielestäni Nokialainen on tehnyt vakuuttavaa selvitystyötä.
Olkaamme toisillemme armolliset.
-ybiC \o/