Tällaisia lopunajan päättäjiä

Keskustele eskatologisista asioista
olli

Tällaisia lopunajan päättäjiä

Viesti Kirjoittaja olli »

Vaikka usein kuvitellaan, että valtiomiehemme ovat kovinkin puhtoisia pulmusia ajamassa yhteistä etua, niin sellainen kuvitelma kannattaa karsia pois.

Otanpa tässä ihan esimerkiksi Juha Sipilän, monien arvostaman valtiomiehen, josta monet kuvittelevat, että hän nousi pääministeriksi vain voidakseen sallia maahanmuuttajien vapaan virran Suomeen. No ei nyt sentään. Hänellä oli paljon muuta agendalla... suosittelen lukemaan, vaikka alkaakin ällöttää:
https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys- ... kaupoilla/

Toki tämä on ihan normaalia, eikä mikään poikkeus. On vaan jotenkin ironista kun muistaa, miten aikanaan valtionkirkossa rukoiltiin esivallan puolesta, ja itsekin kuvittelin, että maassa rauha ja kaikilla hyvä tahto.

Nythän esimerkiksi Jenkkilässä valtaa pitää Trump, joka ei mikään pulmunen ole hänkään. Ainoa erohan on se, että Trumpin omistukset ja tekoset kaiveltiin haravalla esiin ennen vaaleja vähän joka puolella maailmaa, kun taas tämän kotoisen Sipilämme tekosia ei kukaan oikein hätkähdä.

Tule pian, Herra Jeesus.
Jyrki
Viestit: 597
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 14:54

Re: Tällaisia lopunajan päättäjiä

Viesti Kirjoittaja Jyrki »

Kiitos Olli. Hulluhan tää langennut maailma on. Jeesuksen paluun täytyy olla jo hyvin lähellä. Veikkaan ma.
Vastaa Viestiin