Sivu 1/2
Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 03 Touko 2017, 21:35
Kirjoittaja -jarmo-
Itkusilmin tämä oli minun sydämessäni tiedossa jo entuudestaan. Näitä tällaisia on vaikea sanoa ennalta koska se kuulostaa kauhealta. Mutta sydämeni silti hengen vaikutuksessa kertoi tämän kaiken jo kauan sitten minulle.
Patrick Tiainen tänään sivustollaan antaa avoimen tunnustuksensa:
Patrick Tiaisen tiedote 3.5.17
Monet ovat kyselleet mitä minulle ja palvelutyölleni kuuluu. Kiitos siitä.
Olen irtisanoutunut Word Of Faith-kirkkokunnan johtajuudesta omasta pyynnöstäni 5.4.17. Seuraavaksi kerron siihen johtaneista syistä:
Minun vilpitön haluni on ollut palvella Suomen seurakuntia viimeisen kolmen vuoden ajan. On ollut hienoa nähdä se ilo minkä evankeliumi saa aikaan ihmisissä rohkaistumisten, pelastumisten ja parantumisten kautta. Olen kiitollinen näistä asioista Jumalalle.
Samalla kun työni kosketti seurakuntia ja median kautta laajemmin ihmisiä, syntyi ympärilläni olevissa työntekijöissä huolta siitä kovasta vauhdista joka minulla oli ja siitä suhteettomasta kritiikistä, joka minuun kohdistui. Kova vauhti, suhteeton kritiikki sekä monet henkilökohtaisen elämäni ongelmat johtivat seuraaviin tilanteisiin:
Jatkuva henkinen ja fyysinen kuormitus alkoivat näkyä käytöksessäni. Kuormitus johti uupumisen kokemuksiin, vauhdin entiseen lisääntymiseen, harkintakyvyn vähenemiseen, ongelmiin rehellisyyden kanssa ja epäviisaisiin valintoihin.
Viimeisten kuukausien aikana minulla on ollut avioliiton ulkopuolinen suhde mieshenkilön kanssa. Tämä kysymyksiä herättävä asia on tullut esille tämän maaliskuun lopussa. Tämän tilanteen johdosta ajauduin epätoivon tunteisiin ja tekoihin. Kaikki kärjistyi tapahtumasarjaan, joka päättyi keskiviikkona 29.3.17 kun olin Kokkolassa vakavassa auto-onnettomuudessa, jossa minut pelastettiin palavasta autosta.
Onnettomuuden jälkeen olen saanut laaja-alaista lääketieteellistä apua. Minulle on myös tarjottu apua ystävätyöntekijöiden kautta. Minua on autettu ja olen kiitollinen siitä.
Kannan vastuun tapahtuneista asioista ja olen itsenäisesti tehnyt päätöksen jäädä sivuun palvelutyöstä. Tarvitsen nyt aikaa laittaa henkilökohtaisen elämäni asiat kuntoon.
Kiitän kaikki minua tukeneita tahoja viime vuosien ajalta.
Patrick Tiainen
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 03 Touko 2017, 21:44
Kirjoittaja olli
Isoja juttuja. Henkivaltojen hyökkäys on voimakasta juuri johtajia kohtaan, ja nähdessään lopun lähestyvän, saatanan viha sen kun yltyy.
Onneksi kukaan tai mikään ei voi ottaa meitä pois Hänen kädestään, Hänen armostaan ja Hänen rakkaudestaan.
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 04 Touko 2017, 04:28
Kirjoittaja katso7
Misthän se henkivaltojen suurin hyökkäys on tullut Patrikia kohtaan.??????Lukee vaan palstoja niin näkee!
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 04 Touko 2017, 08:55
Kirjoittaja Eero
Just, sanottomaksi vetää, rukoilen hänen puolestaan, vaikken Patricista paljon tiedäkään. Mutta toivon mukaan tässäkin näkyy enemmän Jumalan kuin vihollisen työ.
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 04 Touko 2017, 09:09
Kirjoittaja Sinettisormus
Tuo sanoma sattui, kun minäkin eilen sen viestinä sain ja kehotettiin rukoilemaan Patrickin puolesta, enkä lähde häntä lyömään vaan Rukoilen hänen puolestaan ja myös siunaan niinkuin meitä kehoitetaan siunaamaan vihollistakin. Näin Patrickin työssä kuitenkin niin paljon hyvääkin, sillä eihän täällä ole yhtään täydellistä - vai onko ?
Tärkeimmäksi tässä asiassa kuitenkin nyt huomaan, on se että Patrick itse on ymmärtänyt tilanteen ja tunnustanutkin sen. Siitä on hyvä aloittaa puhdistus, Herran kasvojen edessä. Amen.
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 04 Touko 2017, 09:25
Kirjoittaja Sinettisormus
... tämähän on meille tunnettua, että mitä enempi teemme työtä Herrallemme, sitä enmemmän myös vihollinen hyökkää, sillä se tietää meidät vaaralliseksi itselleen.
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 04 Touko 2017, 09:47
Kirjoittaja tuula
en tunne enkä ole seurannut hänen saarnojaan tämän patrik tiaisen opetuksia. olenhan Jumalalle helppo tapaus, jonka hän minulle sanoi. seuraan vain ja ainoastaan paimenen opetuksia. olen aina pitänyt häntä iloisena veikkona, kun hän on hyppinyt tuolla seurakunnan edessä video pätkillä. Ehkä Jumala on minua suojellut seuraamasta hänen opetuksiaan. en kuitenkaan lähde häntä lyömään, sillä kukaan meistä ei ole synnitön.
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 04 Touko 2017, 09:58
Kirjoittaja Sinettisormus
Amen, tuula!
Äsken kun sanoin, että voimme siunata vihollistammekin ja niin tuolla jossain Paavalin kirjoituksissa kehoitetaankin.
Aloin sitä tuossa miettiä enemmän, sillä nuo siunaukset ovat vihollisillemme kuin tulisia hiiliä.
Ajattelin, että kun vihollinen hyökkää ihmiseen ja saa siitä otetteen, niin kun me uskovina alamme kuitenkin vain siunaamaan tuota ihmistä, kaiken sen pahan vihollisuuden alla, me kasaamme tuon vihollisen päälle noita tulisia hiiliä siunauksillamme. Se kaikki tapahtuu henkimaailmassa ja tuo siunaus on valtava ase ja lopulta, kun riittävästi jatkamme siunausta on vihollisenkin hellitettävä, sillä noiden kekäleiden ja tulisten hiilien alla on senkin paha olla.
Oliko ymmärettävää? Tätä tuossa pohdin ...

Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 04 Touko 2017, 10:33
Kirjoittaja -jarmo-
tuula kirjoitti:en tunne enkä ole seurannut hänen saarnojaan tämän patrik tiaisen opetuksia. olenhan Jumalalle helppo tapaus, jonka hän minulle sanoi. seuraan vain ja ainoastaan paimenen opetuksia. olen aina pitänyt häntä iloisena veikkona, kun hän on hyppinyt tuolla seurakunnan edessä video pätkillä. Ehkä Jumala on minua suojellut seuraamasta hänen opetuksiaan. en kuitenkaan lähde häntä lyömään, sillä kukaan meistä ei ole synnitön.
Voin samaistua Tuulaan täysin! Sillä erolla että minä olin huolissaan siitä hyppimisestä ja touhusta, koska näin siinä omavoimaisuuden "me teemme" hengen. Olen pahoillani jos tämän sain sydämeeni jo alussa. Mutta muuten en halua myöskään lyödä ketään.
Tuolla ylhäällä "kupolit poistetaan" vai mikä sen ketjun nimi olikaan, avasin hiuikan tätä tunnetta. On raskas taakka kun saa sydämeen oikeaa tietoa mutta sen ulosantaminen onkin sitten todella vaikeaa, eikä helpotu yhtään vaikka sen kertoo jälkikäteenkin. Opetus lienee siinä minkä eilen illalla rukoilinkin tämän asian tiimoilta, että opeta minua olemaan viisaasti hiljaa oikeassa kohdassa ja avata suuni vasta kun se on tarpeellista.
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 04 Touko 2017, 11:03
Kirjoittaja -jarmo-
Tuolla on muuten FB sivu ko. tapahtumasta ja kun luette noita kommentteja, niin näette kuinka surulliseksi Jeesuksen oma voikaan niistä tulla. MInua ahdisti valtavasti ainakin. Siellä puhutaan ettei homous ole mitään syntiä ja Jeesus antaa anteeksi. Ei katumusta, ei mitään... voi itku! Huomautan vain ettei Patrick kadu missään kohtaa selkeästi, vaan "aikoo laittaa asiat kuntoon..." ei nöyryyttä, vaan jotain muuta.
https://www.facebook.com/permalink.php? ... 6926692318
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 04 Touko 2017, 12:04
Kirjoittaja tuula
niin. näen kyllä patrikissa sen iloisuuden ja se hyppii noilla videon pätkillä, mutta....en ole saanut niistä mitään....en niin kerta kaikkiaan mitään ja koskaan....ne ovat henkisesti minulle tyhjiö. aivan kauheaa, jos hän ei ole oikeasti katunut syntejään.nytkään en tunne mitään häntä kohtaan. aivan sama tunne edelleen.ihmisen tulee nöyrtyä oikein Jumalan eteen.
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 04 Touko 2017, 13:31
Kirjoittaja Eero
Toivottavasti Patrick ymmärtää sydämessään nöyrtyä ja näkisi tässä Herran kovan käden ohjauksen eikä tosiaan omavoimaisuuttaan. Siunausta hänelle, synnitön meistä ei ole kukaan, mutta ilman katumusta ne jäävät päällemme.
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 04 Touko 2017, 15:13
Kirjoittaja tuula
itse en ole niinkään huomannut kahtia jakautumista uskovien keskellä tähän asti, mutta tiedättekös ystävät rakkaat, että tänään juuri äsken huomasin Facebookissa tämän patrik tiaisen takia on alkanut nyt erottumaan jyvät akanoista. ja uskon sen tännekin leviävän. viimeisen siivouksen aika on tullut uskovillekin. Jeesus sanoi: löytäneekö hän yhtään uskovaa, kun tulee.pidetään rakkaat siskot ja veljet paimenemme äänestä ja opetuksesta kiinni, eikä lähdetä huuhailemaan oman lihan voimassa ja hakemaan hyvää opetusta. sillä hyvää opettajaa ei löydy muualta kuin taivaasta ja Hän on tulossa kohta meitä hakemaan.
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 04 Touko 2017, 15:43
Kirjoittaja Sinettisormus
... onneksi en ole tuolla facebookissa, vaikka sinne minua on yritetty houkutellakkin, en vain koe sitä paikakseni, ei ole hyvät fiilikset siitä ...
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 04 Touko 2017, 22:38
Kirjoittaja -jarmo-
Kaikki hyvä lähtee tunnustuksesta ja nöyrällä katumuksesta, kuin itse kuningas Daavid, joka meni mahalleen kädet levälleen muodostaen ristin ja itkien katui tekoaan, joka vei miehen hengen oman lihan himonsa vuoksi.
Kaikki me lankeamme, mutta emme voi piiloutua sanojen "...niin mutta kun" taakse.
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 04 Touko 2017, 22:40
Kirjoittaja -jarmo-
tuula kirjoitti:...mutta tiedättekös ystävät rakkaat, että tänään juuri äsken huomasin Facebookissa tämän patrik tiaisen takia on alkanut nyt erottumaan jyvät akanoista. ja uskon sen tännekin leviävän. viimeisen siivouksen aika on tullut uskovillekin....
Luste ja nisu on näyttävä kertakaikkiaan!!! Siitä tuossa tein juttua juuri päivittäiselle... ja mikä parasta... tämä on merkki että
aika on!!!
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 04 Touko 2017, 23:02
Kirjoittaja Eero
Aamen!
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 05 Touko 2017, 07:44
Kirjoittaja katso7
Jeesus näet Patrikin antaumuksen voittaa sieluja Herralle! Rukoilen hänelle sitä mitähän juuri nyt tarvitsee sinä sen tiedät,voimia,parannuksen tekoa, lisää viisautta. Jokainen me hairahdumme! Jeesus auta että sydämemme ei iloitsisi toisen jollain lailla epäonnistumisesta vaikka en oikein edes tiedä mistä on kysymys. Auta että kokouksissa olisi järjestys ja Pyhän Hengen kontrolli.
Mielestäni saarnaajan pitäjä saa pikkuisen liikkua.....
Mutta näinkin sanoo raamattu vaikka en tiedä sopiiko se saarnan pitäjälle. On niin raitista ettei henki liiku!!!!(Joonas Kelottijärvi)
2 Sam 6:14 Ja Daavid hyppi kaikin voimin Herran edessä.
2 Sam 6:16 ...ja nähdessään kuningas Daavidin karkeloivan ja hyppivän Herran edessä HALVEKSI hän häntä sydämessään.
Tämä ei ehkä ollut herätyskokous mutta kuitenkin...
Mielestäni perheessä oleva joka lyö toista palvelijaa samaa työtä tekevää aheuttaa enemmän tuhoa kuin se joka ei kuulu perheeseen(Jumalan) Rukoilen että nämä kaikki jotka ilkkuvat ja ovat levittäneet kymmenittäin videoita Patrikin toiminnasta katsoisivat nyt peiliin. Onko tämä Jumalan vastaus vaiko vastaus siitä että lyödään kanssapalvelijaa. Kysykäämme El Sheliltä.Jumalaltamme! Jotenkin koen suurta sisäistä murhetta!
Karkelolla ei ole mitään tekemistä diskoylistystanssin kanssa. Samoin käkätyshenki ei minuun koske.
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 05 Touko 2017, 09:01
Kirjoittaja Sinettisormus
Amen, katso7 veljeni. Jos nyt olemme kokontuneet rukoilemaan asian puolesta , niin tehkäämme sitä, rukoillaan eksyneen veljemme puolesta.
Tehdään niin kuin Jeesus joka jätti ne 99 lammasta ja lähti sen yhden eksyneen perään ... Amen? Amen!
Olkaatte Siunattuja, jokikinen! Jeesuksen Kristuksen nimessä!
Re: Rukousta Patric Tiaisen puolesta
Lähetetty: 05 Touko 2017, 09:15
Kirjoittaja Sinettisormus
Ja minulla on Sana, jota saan käyttää :
Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen
Vertaus eksyneestä lampaasta
Luuk. 15: 1- 7
Kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä. Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat: "Tämä (Jeesus) ottaa
vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan." Niin Jeesus puhui heille tämänvertauksen sanoen:
"Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta,kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten.
Kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille:
'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.' Minäsanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekeeparannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.
Vertaus kadonneesta hopearahasta
Luuk. 15: 8- 10
Jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä,eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestäsyntisestä, joka tekee parannuksen."
Matt. 18:12- 14
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Mitä arvelette? Jos jollakin ihmisellä on satalammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää vuorille ja mene etsimään eksynyttä? Ja jos hän sen löytää, totisesti minä sanon teille: hän iloitsee enemmän siitä kuin niistä yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä, jotka eivät olleet eksyneet. Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.
3. Kertomuksen keskeinen opetus
Kadonnut lammas kuvaa ihmistä, joka on ollut Jeesuksen laumassa. Lammas,jonka Jeesus tuntee nimeltä. Mutta nyt lammas on kulkenut omille teilleen,eikä ole enää paimenen lähellä. Voi olla, että lammas on joutunut johonkin satimeen tai loukkuun niin, ettei se enää
pääse itse sieltä pois.
Jeesuksen elämä ja vertauskuvat ovat esimerkiksi meille.