Pelastussanoma

Olen laittanut somessa merkille ilmiön joka ei ole kovin miellyttävä.
Meidän uskovien seassa on parempia uskovia jotka pyrkivät dominoimaan toisten uskovien toimintaa ja näin ollen rajoittamaan Jumalan antaman työmääräyksen toteuttamista. Näiden parempien uskovien mielestä heillä on ainoa oikea kutsumus ja toisen kokema kutsumus on maailman seuraamista.
Toisen on Jumala asettanut vartiomieheksi muurille, toisen rukoilemaan, toisen levittämään evankeliumia ja monesti vieläpä tilanteen mukaan toinen toisensa työtä täydentäen.
Mielestäni yhdelläkään uudestisyntyneellä ihmisellä ei olisi oikeasti vara kyseenalaistaa toisen uudestisyntyneen ihmisen kutsumusta vaikka se näyttäisi toisen uudestisyntyneen ihmisen mielestä liian maailmalliselta.
Tämmöinen toiminta on salakavala ylpeyden synti.
Mitä mieltä olette?
Myös Suomen kuin muidenkin maiden kohtalo riippuu uskovaisten yhtenäisyydestä.
Herra kuulee aidon rukouksen.

Jumalan Sana ei opeta uskovia dominoimaan toisia.
Kutsumus on saatu Herralta Jeesukselta Kristukselta, eikä siihen tehtävään tule kajota.

Kun tehtävä on Herralta on se kallisarvoinnen, jolla on kauaskantoinen merkitys, vaikka inhimillisesti vaikuttaisi pieneltä.
Minusta Jumalan Kansan Raamattu tuo selkeästi esille, ettei meidän tule toimia maailman ihmisten tapaan.

2 Kor. 10:3-5
Vaikka me vaellammekin ihmisinä maailmassa, me emme kuitenkaan taistele maailman ihmisten tapaan.
Meidän taisteluaseemme eivät näet ole maailman ihmisten käyttämien kaltaisia, vaan ne ovat Jumalan edessä voimallisia hajottamaan maahan linnoituksia.
Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, mikä korotetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.

Amen

Vastaat tuskaani veli. Pitkään olen ihmetellyt mikä tai kuka ihmisessä saa ihmisen asettumaan Jumalan tai tuomarin paikalle? Ylpeys vai vihollinen vai molemmat?

Onko ollut liian helppo elämä vai onko ristinjuuri jäänyt aikaa sitten? Vai eikö vain tunnisteta oman toiminnan virheellisyyttä?

On sääli ja suru, että Jeesuksen tulo on jo oven takana, mutta uskovat tappelee edelleen seurakuntien välillä ja seurakunnissa siitä, kuka kykenevä palvemaan ja juurikin missä kutsumuksessa

Kenelle meistä on varaa mennä Jumalan eteen paukuttelemaan henkseleitä ja kertomaan kuinka montaa on ojentanut omasta mielestään oikeaan suuntaan? Kenellä meistä on kyky kohdata Jumala, jos olemme saaneet jonkun Hänen omansa luopumaan kutsumustyöstään?

Meidät on tosiaan kutsuttu kaikkialle maailmaan, joillekin se on some, toisille Keski-Afrikka ja kolmannelle jotain muuta. Ja mitä sometyöhön tulee, siihen ei todellakaan joka jannu ja pirkko sovi. Se vastustus ja palaute mitä siellä tulee vastaan ei ole todellakaan helppoa kestää ja vaatii viisautta toimia oikein. Some on täynnä elämän rikkomia ihmisiä ja fariseuksien viitalla saadaan siellä vaan entistä enemmän ihmiset vihaamaan uskovia.

Meidän pitäisi keskittyä Jeesukseen ja siihen, miten saadaan evankeliumia leviämään. Se on ainoa tehtävä mikä meille on annettu.

Ei auta kun rukoilla jokaiselle, että Herra saa Pyhyydessään koskettaa. Ja siinä läpivalaisun raakuudessa ylpeämmätkin polvet putoaa lattiaan.

Näin juuri.

Pikaisena kommenttina, mulle tulee tästä mieleen tämä Raamatunkohta

Kol. 3:13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos ekenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.

Eli ei siis pelkästään keskinäistä anteeksiantoa ja rakkautta, vaan myös juuri toisen ihmisen kärsimistä, mutta ei vääryyden sietämiseen asti menoa kuitenkaan.

Ihmisille on luontaista hakea toisesta ihmisestä vastakkainasettelua tai alkaa kilpailemaan tai hallinnoimaan, mutta se on juuri sitä mihin Herra antaa voiman painaa sen pois, niin ettei se parhaimmillaan koskaan pääse tekoina tai sanoina tähän maailmaan asti

Kärsitään toki. Kunhan toin ilmi havaitsemani ilmiön.

Jep, oon siis samaa mieltä sun kanssasi.

Aatteleppa ite, ihan ite! Lauloi joskus Jope!

Kun oli niin hyviä kommentteja tässä ketjussa, niin aattelinpa ihan ite nostaa sen näkyville!

Hyvä nostatus tärkeästä aiheesta! Tämä on joskus niin vaikea rasti mutta mehän rakastamme haasteita?

Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Room. 12:10

Jeesuksen antamin voimin ja taidoin tässäkin me matkalla harjaannutaan. Tässä olen kompastunut monta kertaa mut onneksi joka päivä on uusia treenimahdollisuuksia täynnä.

Olen ollut jo niin monta vuotta poissa seurakunnasta kun täällä pienessä kylässä ei ole bussimatkalla sellaista eikä enää ole siinä kunnossa että voi pyöräillä kilometrejä.
Silloin kun vielä kävin siellä niin eihän ketään kiinnostanut jos kertoo että ei ole kuntoa. Nyt on sitten hyväksynyt olla ulkopuolella.

Mutta hyvä puoli siinä on että Jeesus opettaa itsenäistymistä. Omissa oloissa saa kidutettu opetella mistä pitää, mikä on oma mielipide ja näkemys eikä vaan totella muiden käskyjä.
Aikasemmin aina koki ahdistusta jokaisen tv saarnaajan vaatimuksista mutta nyt osaa jo kääntää kanavaa.

Nuorena kun luki kirjoja suurten lähetystyöntekijöiden elämästä niin oletti että kaikki kunnolliset Jumalan ihmiset ovat sellaisia ja sitten ahdistui kun ei se toteutunut koskaan. Nyt ymmärtää että he haluaa vaan rikastua kirjojen myynnillään. Ja meillä muilla on oma kutsumuksemme.

Puhuttelee enemmän Jeesuksen kokemukset maanpäällä. Kuten se kun Hän yöpyi köyhien ystäviensä luona Betaniassa eikä heillä ollut antaa Hänelle aamupalaa vaan joutui nälissään lähteä kävelemään Jerusalemiin. Matkalla näki viikunapuun jossa ei ollut Luojalleen syötävää niin se kirottiin kun se ei palvellut Luojaansa. Siis puhutteli tuo nälkäisenä vaeltaminen....