Päivän työ

Täällä voit julistaa sanaa ja keskustella myös armolahjoista
Sinettisormus

Päivän työ

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Löysin tuolta suomoi 24:ltä tällaisen hyvän aloituksen ja halusin sen nostaa tännekkin, sillä siinä on hyvää ajateltavaa:

Jokaiselle Jumalan pellolla töitä tehneelle on tuttu asia, että vastustusta työlle löytyy kyllä. Asiaa voi miettiä soveltaen vaikka kylväjävertauksen kautta. Pitää olla tyyppi, joka niitä kylvettäviä juttuja heittelee. Sillä tyypillä pitää olla jotain heiteltävää, ja joku juttu jossa ne heiteltävät jutut säilytetään ja kuljetetaan, ja jostain niiden juttujen pitää ilmaantuakin. Se tyyppi tarvitsee paikan, jonne niitä juttuja heitellä. Ja tyyppi tarvitsee myös kädet tai sen kaltaiset ulokkeet, joilla tehdä suoritteita. Liikkuakin ehkä olisi hyvä.

Eikä siinä vielä kaikki. Sitä tyyppiä tarvitsee hieman myös huvittaa se kyseinen homma. Jos on oikein innostunut ja voimissaan, ehtii isommalle alalle. Jos ei ole kotipalvelut kunnossa, voi olla päivän duuni jää pikkupläntillä pyörimiseksi. Ja jos nyt ei työnantaja toimita niitä heiteltäviä juttuja, tai toimittaa vääränmallisia juttuja, seuraa siitäkin jotain ei_niin_kivaa.

Kerran Helsingissä tapahtui niin, että yksi tyyppi tuli tekemään päivän kylvötyötään minun luokseni. Hetken juteltuamme selvisi, että hänellä oli melkoinen tuska helsinkiläisistä. Kun ne eivät usko. Ja nekin jotka omasta mielestään uskovat, eivät oikeasti tämän tyypin mukaan usko, koska heidän pyhityselämänsä on todellakin vaillinaista. Hetken päästä tuska ulottui myös espoolaisiin, ja pian koko maailmaan.

Helsinkityypille juttelin samoja asioita, mitä itse itselleni kertaan aika ajoin. Työ on Jumalan. Ihmisellä on siinä oma osansa, ja Jumalalla omansa. Ihmisen osa ei ole tuntea koko ajan tuskaa koko maailman kamaluuksien ja uskomattomuuden takia. Ihmisen, Jumalan oman ihmisen osa on kuulua Kristukselle, ja Hänen kanssaan tehdä yhtenä päivänä yhden päivän asiat. Tänään ne ovat yhdenlaiset, huomenna ehkä toisenlaiset. Voi olla, että tämän päivän murheeni on järjestellä kahden viikon päähän asioita, ja voi olla että tämän päivän asia on keskittyä kohtaamaan se yksi ihminen bussipysäkillä.

Kertaamista saa harrastaa myös siinä, että välillä on itse estämässä omaa kylvötyötään. Kun syntinen ihminen laitetaan tekemään töitä syntisten ihmisten kanssa, ei palkintosijaksi näillä lähtöruuduilla muotoudu mitään shampanjakylpyjä. Kyllä vain, täältä Virostakin löytyy syntisiä ihmisiä. Kyllä vain, kirkostakin löytyy syntisiä ihmisiä. Ja sielunvihollinen osaa hyödyntää niin tilanteita kuin ihmisiäkin.

Ilman Jumalan ihmeellistä armoa ei kukaan tekisi lähetystyötä päivääkään. Tyypit saavat lahjana tarvittavat voimat, välineet, keinot ja kylvöpaikat. Sinä ja minä saamme olla noita tyyppejä. Tyyppejä, jotka Jumala on armollaan ottanut kiinni, ja päästänyt vapaaksi kertomaan siitä muillekin.

Paavalin sanoja:
”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan. Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus.” 1. Kor. 3:6-9

”…kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun.”
http://sley.fi/blogi/lahetysblogi/tyypin-paivan-tyo
Sinettisormus

Re: Päivän työ

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva
Sinettisormus

Re: Päivän työ

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Mooses valitteli kangertelevaa kieltään, Jeremia nuoruuttaan, Joona ei halunnut lähteä Niiniveen. Mutta mitä Jumala vastasi heille. Moosekselle Jumala sanoi: ”Kuka on antanut ihmiselle suun? Kuka tekee ihmisestä mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö juuri minä, Herra? Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinua, mitä sinun tulee sanoa.” (2. Moos 4:11,12).

Mooseksesta tuntui siltä, ettei hänestä olisi siihen tehtävään, johon Jumala oli hänet valinnut. Miten Mooses sitten vastasi tähän Jumalan puheeseen? Sanoiko hän, että jaa, no sitten menen ja puhun. Ei, hän sanoo: ”Minä pyydän, Herra, lähetä joku muu”. Niin Jumala suuttui Moosekselle ja antoi Aaronin Mooseksen äänitorveksi.
Sinettisormus

Re: Päivän työ

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

"Orjat, totelkaa kaikessa maallisia isäntiänne, ei silmänpalvelijoina ja mielistellen, vaan vilpittömin sydämin, Herraa peläten. Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille.

Muistakaa, että saatte Herralta palkan, osuutenne perinnöstä. Palvelkaa Herraa Kristusta. Väärintekijä saa maksaa tekemänsä vääryyden, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä.

Isännät, kohdelkaa orjianne oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Muistakaa, että teilläkin on taivaassa herranne."
Kol. 3:22-4:1 [kr92] [kr38]
näkymätön ninni

Re: Päivän työ

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

kiitos sinetti tuosta hienosta aloituksesta. Totisesti paljon ajattelemisen aihetta...

Hyvä kirjoitus!
Sinettisormus

Re: Päivän työ

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Joh.15:16. ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi.”
Sinettisormus

Re: Päivän työ

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

"Kun paikalle tuli paljon väkeä ja kaikista kaupungeista virtasi ihmisiä Jeesuksen luo, hän esitti heille vertauksen:

"Mies lähti kylvämään siementä. Kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien laitaan. Siinä jyvät tallautuivat, ja taivaan linnut söivät ne. Osa putosi kalliolle ja lähti kasvuun, mutta oraat kuivettuivat, koska eivät saaneet maasta kosteutta. Osa putosi keskelle ohdakkeita, ja kun oras kasvoi, kasvoivat ohdakkeetkin ja tukahduttivat sen. Mutta osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon."
...
Vertaus tarkoittaa tätä: Siemen on Jumalan sana. Tien laitaan pudonnut siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joiden sydämestä Paholainen heti tulee ottamaan sen pois, jotta he eivät uskoisi ja pelastuisi. Kalliolle pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuullessaan ottavat sen iloiten vastaan mutta uskovat vain hetken aikaa. Heillä ei ole juurta, ja niin he koetukseen joutuessaan luopuvat. Ohdakkeisiin pudonnut osa tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. He eivät tuota kypsää satoa. Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa."
Luuk. 8:4-8, 11-15 [kr92] [kr38]
Sinettisormus

Re: Päivän työ

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

näkymätön ninni

Re: Päivän työ

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Kiitos sinetti tuosta virrestä!

Usein laulan sitä töihin ajaessa tai palatessa töistä kotiin! :D

Tule kanssani Herra Jeesus, tule siunaa päivän työ.
Tule illoin ja aamuin varhain, tule vielä kun joutuu yö, tule vielä kun joutuu yö.
Tule askele askeleelta minun kanssani kulkemaan.
Sua ilman en saata olla, pysy luonani ainiaan, pysy luonani ainiaan.
Sinettisormus

Re: Päivän työ

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tämä on yksi minunkin lempi virsistäni, kuin myös Kiitos sulle Jumalani ja Herraa hyvää kiittäkää. Näitä laulelen täältä virsien puolelta eniten.
näkymätön ninni

Re: Päivän työ

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Vielä noista lemppari virsistä on yksi minun suosikeista virsi 510

https://www.youtube.com/watch?v=KvS1hwl-MiQ

Liittyy myös tuohon aloitukseen aikas mukavasti:

Sinä, Jeesus, ymmärrät parhaiten,
kun katsot sydämeen,
miten pelkään, valoa väistelen
ja kaipaan pyhyyteen.
Anna anteeksi, pese puhtaaksi,
tee uudeksi kokonaan.
Minä tahdon kuunnella ääntäsi,
se kutsuu seuraamaan.

Sinä, Jeesus, Mestari hiljainen,
et vaatimuksiin vie.
Tulet vastaan seuraasi pyytäen
ja itse olet tie.
Enkä leipää, laukkua, sauvaakaan
saa turvaksi matkalle.
Otan yhden askelen kerrallaan
ja pääsen perille.

Sinä, Jeesus, vallasta riisuuduit
ja suostuit nöyryyteen.
Isän tahdon täyttäen antauduit
maan kaikkeen köyhyyteen.
Sido, Jeesus, nyt minut itseesi,
suo usko ja rakkaus!
Ota kaikki voimani käyttöösi,
luo matkaan tarkoitus

Ja virteen liittyvä linkki, jossa selitetään sanomaa tarkemmin: http://mikatuovinen.net/tag/virsi-510/
näkymätön ninni

Re: Päivän työ

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Ja tämä on myös aivan ihana virsi. Tässä hieman rokimpi versio:

https://www.youtube.com/watch?v=TyssJccLXII
näkymätön ninni

Re: Päivän työ

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Sinettisormus

Re: Päivän työ

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kun Franciscus Assisilainen varmistui tehtävästää ja kuuli papin lukevan tämän tekstin:

1. Niin hän kutsui kokoon ne kaksitoista ja antoi heille voiman ja vallan kaikkia riivaajia vastaan ja voiman parantaa tauteja.
2. Ja hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita.
3. Ja hän sanoi heille: "Älkää ottako mitään matkalle, ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää, ei rahaa, älköön myös kenelläkään olko kahta ihokasta.
4. Ja mihin taloon tulette, siihen jääkää, ja siitä lähtekää matkallenne.
5. Ja missä eivät ota teitä vastaan, siitä kaupungista lähtekää pois, ja pudistakaa tomu jaloistanne, todistukseksi heitä vastaan."
Luuk.9.

... niin hän riisui kenkänsä, heitti pois sauvansa ja kukkaronsa ja vaihtoi nahkavyön köyteen.... meidänkin tulisi näin pelkistää maailman kuvaamme, luopua niin monesta koukuttavasta asiasta, mitä maailma meille tarjoaa, nousta ylös ja poistua siitä...
https://sinettisormus.blogspot.fi/2018/ ... eeton.html
Vastaa Viestiin