VAALIVILPPIÄ!
Näin toimii vaalivilppi käytännössä demokraattijohtoisissa kaupungeissa ja osavaltioissa.
Tämän takia demokraatit vastustavat verisesti maa laajuista voter id lakia.
James pukeutuu muslimin vaatteisiin ja ottaa kaverinsa mukaan joka pukeutuu burkaan.
Jokainen vaalivirkailija avoimesti kameran edessä kertoo, että "muslimimme" voi taata yhteensä kahdeksan äänestäjää joilla ei ole henkilöpapereita. Lisäksi jos kerrot edustavasi vanhainkotia tai muuta hoitolaitosta, voit taata jopa 100 paperitonta.
Kirsikkana kakun päälle on tässä rikollisessa demokraattien hyväksymässä petoksessa se, että Jamesilta ei itseltään missään vaiheessa kysytä henkilöpapereita, hänen takaamiensa henkilöiden tietoja ei kirjata mihinkään jne.
Tämä mahdollistaa sen, että jokainen "pitkään paitaan" pukeutunut voi äänestää rajattoman määrän kertoja.
Tätä on jatkunut demokraattinen hallitsemilla alueilla jo useita vaalikausia.
Katsokaa myös videolta pätkä Kamala Harrisista joka kritisoi Trumpin hanketta saada maahan yksi henkilö, yksi ääni tilanne.
Hän on vallan pöyristynyt että Trump kehtaa edes ajaa maahan lakia että ihmisen pitäisi todistaa henkilöllisyytensä äänestyspaikalla.
Ihan oikeasti. Miettikää tuota tilannetta tovi. Nämä niin sanotut demokraatit ovat täysin moraalittomia kriminaaleja.
https://youtu.be/ACZ-gacam8s?is=wsZYlnoNe_J-UMCe
Kesto 18:30