Tänä aamuna sain heti herättyä kuvan. Siinä oli todella vihreä pensas joka oli muotoiltu kolmi tuo terävä kärki oli alas päin. Mietin miksi juuri pensasta oli tuohon kolmioon käytetty. Mutta ajattelin sen edustavan elämää ja sen vehreyttä. Kuin elämän puu. Myös Jumala on elävä ja todellinen. Mietin josko tuosta on mitään jakaa, mutta sitten tuo kuva alkoi elää tuossa vihreässä pensaassa, joka oli niin kaunis ja elävä. Nousi sydämelle Pyhä Kolminaisuus. Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kaikki niin eläviä ja todellisia. Asia jota on hyvä nostaa esiin. Hain asiasta selittävää tietoa:
Veli laittoi tuohon vahvistavan kommentin jonka tähän blogiin lisään:
Hes. 17:22. Näin sanoo Herra, Herra: Mutta minä otan yhden latvuksen siitä korkeasta setripuusta ja istutan sen; hennon latvalehvän minä siitä taitan ja istutan korkealle ja jyrkälle vuorelle.
23. Israelin vuoren korkeuteen minä sen istutan: ja se kantaa lehviä ja tekee hedelmää, ja siitä tulee mahtava setri. Ja sen alla asuvat kaikki linnut, kaikki, mitä siivekästä on; ne asuvat sen oksain varjossa.
24. Ja kaikki metsän puut tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka teen korkean puun matalaksi ja matalan puun korkeaksi, tuoreen puun kuivaksi ja kuivan puun kukoistavaksi. Minä, Herra, Herra, olen puhunut, ja minä sen teen."
Tuosta pensaasta tuli tietenkin tämä Raamatun kohta ensiksi mieleeni ;
2.Moos.3:2-4
1 Silloin Herran enkeli ilmestyi hänelle tulen liekissä keskellä orjantappurapensasta; ja hän näki, että pensas paloi ilmitulessa, mutta pensas ei kuitenkaan kulunut.
3 Niin Mooses sanoi: "Minä käyn tuonne ja katson tätä suurta näkyä, miksi ei pensas pala poroksi".
4 Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, huusi Jumala hänelle pensaasta ja sanoi: "Mooses, Mooses!" Hän vastasi: "Tässä olen".
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19