
http://rovasti.fi/node/256
Pyhä Henki ei ollut Jeesuksen julistuksen sisältö eikä sanoma, ei edes silloin, kun hän paransi sairaita ja ajoi ulos pahoja henkiä. Sama koskee apostoleja. Apostolisen julistuksen sisältö on Kristuksen täytetty sovitustyö ja kutsu kääntymiseen ja uskoon. Pyhä Henki antaa voiman pitää esillä tätä sanomaa ja huolehtii tuloksista, mutta Pyhä Henki ei ole sanoma itse.
Kristillisen uskon peruskuvana ei olekaan helluntain tulenliekit vaan Golgatan risti. Julistuksemme keskuksessa ei ole helluntain tapahtumat, vaan pitkänperjantain ja pääsiäisen tapahtumat.
Pyhä Henki vaikuttaessaan meihin käyttää aina välikappaleenaan Raamatun sanaa. Hän puhuu meille nimenomaan Jumalan sanassa. ”Sinun sanasi, sanotaan, ei Henkesi, on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni” (Luther Ps 119 pohjalta). Luther kirjoitti: oman aikansa tilanteesta: "Hokiessaan henki, henki, henki Karlstadt repii sitä siltaa, polkua, tietä, tikapuuta ja kaikkia niitä välineitä, joilla Henki tulisi luoksemme." Se silta on Jumalan sana.”
Pitää muistaa, että kaikki kävijät eivät ole edes uskossa, jotkut aivan alkumetreillä ja jne, jne. Tuossa kertomassasi, emme tiedä liioin näistä takanasi olevista mitään, mutta nuo sanat: "TURPA KIINNI", eivät olleet hyvää hengen hedelmää, mutta se ei tee muista tai edes julistajasta huonoa.mies hänen vierellään huusi mulle TURPA KIINNI TÄÄLLÄ TOIMII PYHÄ HENKI!
Kerroit katso7, että kokous oli ihan hyvä, mutta nuo takana olijat häiritsivät:
16. MIHIN PANEMME PAINOSPISTEEN – SE RATKAISEE
On opittava arvioimaan sanomaa ja toimintaa Raamatun kokonaisilmoituksen valossa. Siksi läpi koko elämän on määrätietoisesti opiskeltava Raamatun ydinsanomaa, joka on Jeesus Kristus.
Opi myös erottamaan hiljaisen Jumalan Hengen läsnäolo monenlaisista voimakkaista ja vaikuttavista hengistä ja valloista (vert. 1 Kun 19:12). Tunnekohu vie herkästi harhaan.
Koeta nähdä vielä piilevänä olevien tapahtumien oikean luonne ja kulun suunta. Koeta nähdä asioita "läpi", nähdä perusteisiin. Toivo, että "sydämen salaisuudet paljastuisivat" (1 Kor 14:24). Kysele: Mitä on kaiken tämän takana? Mihin tässä oikein pyritään?
Yritä erottaa pääasian sivuasiasta ja olla pääasiassa äärimmäisen tarkka ja joustaa sivuasioissa. Pääasia on aina Jeesus Kristus, todellinen Jumala ja todellinen ihminen, joka meidän syntiemme tähden kuoli ja nousi kuolleista ja on pian palaava takaisin. "Tärkeintä on, että pääasia saa olla pääasia".
Pääasia on myös se, että Jumalan kansan elämään on aina kuulunut kuten Kristuksenkin elämään kärsimys. ””Maailmassa teillä on ahdistus” (Joh 16:33, KR 38). ”Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan” (Apt 14:22, KR 38). Siksi vanha Lutherin neuvo arvioida hengellisiä johtajia on tarpeen: ”Onko heillä ollut tuskaa kuoleman ja helvetin edessä? Jos kuulet, että kaikki menee iloisesti, hauskasti, Jumalalle antautuen ja hurskaasti, sinä et saa luottaa heihin, sittenkään, vaikka väittäisivät tulleensa temmatuiksi kolmanteen taivaaseen. Sillä heiltä puuttuu Ihmisen Pojan merkki, joka on kärsimys. Tämä on risti - ainoa, oikea tuntomerkki ja varma henkien koetinkivi”.
Kiitos, oikein meni; siunausta sinulle myös.katso7 kirjoitti:ok siunausta sinne savvoon ´kirjoitinko oikein!!!! en oikesti ole dementikko!