Pelastussanoma

 

 
 
 

Profetiat

Jarmon uni lumien sulamisesta:

Kevään 2014 profetia Lapin lumen sulamisesta

Uni 10.4.2014
Olin juuri tullut Jäämereltä käsivarren kautta Norjasta jonkun tutun helsinkiläisporukan kanssa ja palasimme Suomen puolelle. Tulimme pikkubussilla tai sen tapaisella jonnekin sinne ylälappiin, koin että varmaan Ivalon seudulle. Saavuimme jollekin portille, johon meillä oli avaimet mutta portin eteen kasatun jäätyneen lumen takia me ei päästy etenemään portista läpi ja sitten tuli ilta. Minut määrättiin vartioimaan avaimet kädessä tuota porttia, pääsin siitä sisälle ja ulos, mutta lumi esti portista kulkemasta suuremmilla ajoneuvoilla, koska lumikasa oli jäässä, eikä mikään lapio pystynyt jäiseen lumeen. Oli pakko odottaa. Muu porukka lähti jonnekin kaupunkiin nukkumaan yöksi ja minä jäin vartioon. Tunsin kuitenkin olevani paljon vartijana unessa, vaikka kyseessä oli vain portti ja jäätynyt lumikasa.
Aamu varhaisella lumi alkoi sulaa ja pehmetä, saatoin jollain lapion tapaisella auttaa kasaa pienemmäksi lapioimalla sitä pois portin edestä reunoilta alkaen. Keskeltä lumi oli vielä ihan jäässä, eikä siihen pystynyt. Kevät lunta oli kuitenkin melkein rinnan korkeudelle.
Sitten paikalle tuli joku paikallinen vanha mies, joka ihmetteli kun olen edistänyt kevään tuloa lapiolla ja sitten hän alkoi auttaa minua. Aamu oli jo tullut ja lumi oli tosi pehmeää. Sitten katsoin isoa kasaa portin edessä ja kokosin kaikki voimani ja kaadoin reunoilta jo täysin sulaneen korkean lumikasan joka ikään kuin pirstaloitui märälle asfaltille ja suli hetkessä pois kokonaan. Sitten sain portin kokonaan auki ja ajoneuvot mahtuivat kulkemaan.
Kun lumi oli sula, niin oikeastaan saman tien kun sain portin auki, saapuivat ystäväni takaisin suuria venäjän lippuja heilutellen ja venäjänkielisiä tervehdyksiä ja iskulauseita toistellen.
Siihen uni päättyi.

Keväällä 2014 nähdyssä unessa mitä ilmeisimmin yö, jonka jäin vartioimaan merkitsi yhtä vuotta eli yhtä talvea. On useitakin syitä tähän, koska siinä unessa oli kylmä, pimeä ja pakkanen välillä, toisin kuin illalla kun tulimme paikalle. Talvet on aina Suomessa kylmiä ja pimeitä ja unessa sellaisen jakson minä vartioin tuota porttia.
Mutta kun aamu sarasti, saapui joku paikallinen ja alkoi auttaa lumen sulattamisessa lapioimalla sitä pois portin edestä. Portti sijaitsee siis tuossa oikealla kuvassa näkyvällä sinisellä alueella, Rajajooseppi tai paremminkin vielä Näätämön tullin portti, josta näin unta.
Kuvassa on Lapin lumitilanne.
Joku paikallinen tosiaan juuri nyt auttaa juuri profetian kaltaisella tavalla tuota sulamista, joka muodostaa kiilan, joka katkaiseen Suomineidon pään. Molemmilta porteilta kuvassa olevaa lunta on vähemmän kuin muualla Lapissa ja siis aivan kiilamaisesti Ivaloin keskustaan saakka.
Tuossa unessahan minä lopussa kaadoin yhdellä karhunpainiottella loppukasan. Saas nähdä mitä se tarkoittaa vielä tässä, kun se aika tulee.

Tukholman profetia 1984 Suomen kansalle

Israelin rauha profetiat:


Jarmon ilmestyskirjan tulkinta:

————-

Selvästi profetaaliset biisit:

Kirka – Hetki lyö
https://www.youtube.com/watch?v=GjiDoGIyBGo

Juice Leskinen – Musta aurinko nousee
https://www.youtube.com/watch?v=DuzyTjxQFX8

Kirka – Yli synkän virran
https://www.youtube.com/watch?v=rzN6Ms0Th8U&list=RDrzN6Ms0Th8U

Maija Vilkkumaa – Lottovoitto
https://www.youtube.com/watch?v=jYYb788g1hU

Jenni Vartiainen – Mä en haluu kuolla tänä yönä (Laodikean rukous)
https://www.youtube.com/watch?v=f5WrHOy1J84

Alphaville – Forever young
https://www.youtube.com/watch?v=t1TcDHrkQYg


Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on oleva myös Ihmisen Pojan tullessa.

Pekka Reinikaisen todistus vedenpaisumuksesta

Pekka Reinikaisen todistus Darwinista

Koettelemisen ohjeet

Koettelemisen onnistuminen on eniten kiinni siitä, kuinka hyvin tunnet Jumalan, Hänen Pyhän sanansa kautta Jeesuksen Kristuksen
 
Profetoimisen kolme lähdettä
Pyhän Hengen lähde
Sielun lähde
Demoninen lähde

Okkultismin ansa
Tietäjähengen ja tiedon sanojen välinen ero
Tiedonlähteen hengen tarkoitusperät

Profetioiden koetteleminen
Kristus kriteeri
Hengen kriteeri
Sanan kriteeri

Oikea profetia väärässä hengessä
Rakentumisen kriteeri
Uuden liiton kriteeri

Tuomion ja pelon sanomia
Profetoimisen tähtäin ei ole ajallisissa vaan ikuisissa
Totuuden kriteeri

Profetoiminen ja parantamisen lahjat
Nöyryyden kriteeri
Vanhurskauden kriteeri

 

Takaisin etusivulle