Näky

Keskustele näyistä, unista ja profetaalisista kirjoituksista
Tuula1

Näky

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

Rukoillessani, että suomi saisi vanhurskaan hallituksen nyt keväällä. näin seuraavan näyn hetken kuluttua. Jeesus nousi seisomaan eduskuntatalon katolle. Hänen koko olemus peitti koko eduskuntatalon. Käsitin, että Hän nyt jakaa eduskunnan vuohiin ja lampaisiin. Katsoin tuota näkyä mannerheimintieltä päin. Hetken kuluttua näin Petteri Orpon punaisena, kuin olisi ollut tulessa ja sitten hän katosi. Käsitin, että hän ei ole suomelle hyväksi ja hänet syrjäytetään vallasta, eikä nouse hallitukseen. Hengessäni nuhtelin orpoa, että hän ei ole kunnioittanut Herraamme Jeesusta päätöksissään ja nyt saat tuta Hänen vihansa.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja Eero »

Kiitos Tuula tästä näystä, luulen myös että tästä on tulossa poliittisesti merkittävä kevät Suomelle. Saa nähdä miten käy. Jos perussuomalaiset menestyvät vaaleissa, tuleeko kova boikotti muilta puolueilta, kuten oon ymmärtänyt että Ruotsissa kävi.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Mä tässä oon seurannu Petteri Orpon käytöstä kun hän oli nöyrä mies, tultuaan valituksi Kokoomuksen puheenjohtajaksi mutta sitten muuttui ahneeksi ja omahyväiseksi. Sen näkee katseesta ja eleistä, tietysti teoista myös. Hänen vaimohan on turvapaikanhakijoista elantonsa tekevän firman hallituksessa ja vissiin omistajakin, joten siellä on kammottavaa kähmintää myös taustalla.

Tulee mieleen vanha Meri-Lapin kokous jossa tuli profetiaa:
Lisäksi tuli sanoma, joka koskee Suomen hallitusta.

Suomen hallituksessa paljastuu asioita, jotka aiheuttavat suuren hämmingin maassa. Kaksi miesministeriä ja yksi naisministeri ovat tehneet salaisen sopimuksen ja tuo sopimus aikaansaa maahan jopa mielenosoituksia ja levottomuutta. Maahan julistetaan poikkeustila. Myöhemmin torstaina tähän samaan asiaan saatiin lisää selvennystä. Nuo ministerit ovat saaneet ja tehneet päätöksen pimeyden aikaansaamana ja pimeyden henki on vaikuttanut asiaan.

Torstaina rukouskokouksessa 29.1.2009 Jumala antoi pastorin kautta myös kuvan, joka oli Latvian ja Liettuan rajalta n. 30 km. Asiaan liittyy jotain sotilaallista, koska kuvassa oli kolme panssarivaunua. Alkuun uutisointi tapahtuu ainoastaan Venäjällä ja hiukan myöhemmin myös muualla. (Liittyykö tapahtuma Venäjällä esiintyviin mielenosoituksiin? Putin on syntyjään ilmeisesti tuolta alueelta.) Tämä tapahtuma aktivoi myös tapahtumat, jotka nopeuttavat pimeyden lisääntymistä. Pimeyden verho oli jo Pietarin yllä.

Lisäksi Suomen hallituksessa tapahtuvaan sekaannukseen ja hämminkiin tuli lisää valaistusta. Sopimus jonka kaksi miesministeriä ja yksi naisministeri ovat tehneet, päätöksen alkulähde on pimeydestä ja syvyydestä. (Vanhanen on teosofi ja Katainen vapaamuurari?) Tulee suuri hämminki Suomeen. Päättäjät antavat ristiriitaisia määräyksiä ja ohjeita ja välillä ei tiedetä kuka maata johtaa. Tänään tuleva määräys kumotaan huomenna ja maassa on poikkeustila.
Sinettisormus

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kiitos Tuula näystäsi. Enpä yhtään ihmettelisi, jos tuo muuttuu todeksi. Ja todella olen huomannut Orvossa tuon samaisen muutoksen, kun vallan makuun pääsi ...
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Pihon sivuilla tuli tämä sisaren näkemä näky vastaan. Sopisi hyvin näiden kanssa yhteen??

"Sisaren 2.1.2019 näkemä merkillinen näky

Olin kävelemässä kadulla ja vastaani tuli henkilö, joka oli pukeutunut sinivalkoiseen vaatteeseen.

Kun ohitin hänet läheltä, huomasin, ettei hänellä ole päätä, mutta siitä huolimatta hän kulki suoraan eteenpäin, kuitenkin välillä jotenkin kompastellen.

En osaa sanoa, mitä tuo näky voisi tarkoittaa."
Sinettisormus

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Joo. Minäkin olen lukenut tämän näyn Piholta ... eli Sisaren näyn.
Koin sen näin, että tuo päätön, on puketunut meidän isänmaallisiin vaatteisiin ( eli voi olla hyvinkin joku päättäjistä).
Hänen toimintansa tulee olemaan päätöntä ja hän kompastelee tehtävissään ...
Näin sen itse ymmärsin ja koen ja todella sopii tuohon Tuulan näkyyn. Nämä täydentävät hyvin toisiaan.
katso7
Viestit: 1415
Liittynyt: 19 Kesä 2016, 16:58
Viesti:

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja katso7 »

Jumala alkoi puhua minulle noista eduskuntatalon pylväistä. Suomi on kuin Betesda jonka edessä on pylväitä. Jeesus kysyy nyt Suomelta tahdotko tulla terveeksi. Näin näyssä noiden eduskuntatalon pylväiden kohoavan ylöspäin. Rukoillaan Suomen puolesta että voisimme kansana olla asetettuja taivaallisiin!
https://www.youtube.com/watch?v=9ScRmcpRip4
Dennis Jernigan-You are my all in all
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Tahdon(mme)! Aamen!!
Rukouksessa mukana!
Sinettisormus

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen! Hyvä rukous Suomen puolesta ja koko kansan puolesta!
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Tuo Pihon sivuilla ollut näky, sinivalkoisissa vaatteissa olleesta , päättömästä henkilöstä, kuvaa Suomea, joka on ja vaeltaa ilman Kristusta. Siis, valtiona, erityisesti valtion johdon osalta. Toimitaan vahän niin kuin "päättömät kanat". Vääriä valintoja ja päätöksisä tehden.

Jos Sipilä, esimerkikisi, olisi kysynyt Jumalalta apua ja neuvoa ennen lakien säätämistä niin olisi vältytty monenta takapakilta ja virheeltä. Mutta, nyt on toimittu puhtaasti poliittisin perustein, oman ideologian ja omien uskomusten/mielipiteiden pohjalta, ja pohjalle ne myös vievät.

Kun, ja jos, valtiojohto rukouksessa pyytäisi Herralta Jeesukselta apua ja suojelusta ihan näihin ajallisiinkin ongelmiin, niin Jumala kyllä antaisi apunsa.

Ps. Jos jollakin palstalaisella on sijoituksia/säästöjä osakkeissa tai osakerahastoissa, niin tuleva New Yorkin, ja myös USAN, tuhoutuminen MURSKAA osakemarkinat. On vanha sanonta; " käteinen on kuningas". Vaikka Jeesus on Ainoa Todellinen Kuningas, niin haluan sanoa tämän ystävällisenä varoituksena kaikille uskoville. Älkää sijoittako Pohjois-Amerikkaan ! Tyytykää vaikka ns. 0-tuottoon, ja pieneen inflaation "kiusaan", eli säästöjen pieneen vähenemiseen inflaation kautta.

Pyydän samalla, ja muistutan palstalaisia RUKOILEMAAN suomalaisten yritysten puolesta, että ne Jumalan suojaamana pysyisivät tulevina vaikeina aikoina pystyssä, tuhoutumatta. Näin tarjoten edelleen työtä meille suomalaislle, ja valtiolle verotuloja, joilla kustannamme mm. sosiaaliturvaa.

Nesteellä on mm. jalostamo-toimintaa Yhdysvalloissa, UPM-Kymmene suunnittelee suurta selloosatehdasta Uruguaihin,Vaisalan ja Fiskarssilla on liiketoimintaa Yhdysvalloissa, jne. jne.

Fortum on sidoksissa Venäjään siellä olevien omistamiensa voimalaitosten kautta, ja sakasalaisen Uniperin suuromistus lisäsi sidonnaisuuksia Venäjään entisestään. Rukoilkaa myös Fortumin johdon puolesta, että sillä olisi Jumalan täysi suojelus ja johdatus näissä maallisisaa liiketoimissa.

Kyllähän te rukoilettekin, nyt vain halusin teitä muistuttaa.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja Eero »

Hyvä muistutus AO, suomalaisten yritysten kansainvälistyminen (eli kansainvälinen omistus) on varmaankin se syy miksi päättäjät valittavat kaikenlaisesta vajeesta yhteiskunnassamme, kun rahat eivät jää enää Suomeen. Samalla luulen myös, että valtionfirmojen yksityistäminen ja sen kautta tavoiteltavat tuotot johtavat tähän samaan.

Ja huolestuttavaa on tosiaan, että mitä enemmän on yhteyksiä kansainvälisesti, sitä enemmän on myös haavoittuvuuksia. Tällä hetkellä kaikenlainen kansallisvaltioiden omien intressien ajaminen on demonisoitu, toivottavasti Suomen hallitukseen nousisi nyt päättäjiä, jotka uskaltaisivat vastustaa tätä, vaikka hintana olisi maineen menetys.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Seuraaja
Viestit: 267
Liittynyt: 03 Joulu 2019, 07:12

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja Seuraaja »

AOAOAOAOAO kirjoitti: 24 Tammi 2019, 17:09 Tuo Pihon sivuilla ollut näky, sinivalkoisissa vaatteissa olleesta , päättömästä henkilöstä, kuvaa Suomea, joka on ja vaeltaa ilman Kristusta. Siis, valtiona, erityisesti valtion johdon osalta. Toimitaan vahän niin kuin "päättömät kanat". Vääriä valintoja ja päätöksisä tehden.

Jos Sipilä, esimerkikisi, olisi kysynyt Jumalalta apua ja neuvoa ennen lakien säätämistä niin olisi vältytty monenta takapakilta ja virheeltä. Mutta, nyt on toimittu puhtaasti poliittisin perustein, oman ideologian ja omien uskomusten/mielipiteiden pohjalta, ja pohjalle ne myös vievät.

Kun, ja jos, valtiojohto rukouksessa pyytäisi Herralta Jeesukselta apua ja suojelusta ihan näihin ajallisiinkin ongelmiin, niin Jumala kyllä antaisi apunsa.

Ps. Jos jollakin palstalaisella on sijoituksia/säästöjä osakkeissa tai osakerahastoissa, niin tuleva New Yorkin, ja myös USAN, tuhoutuminen MURSKAA osakemarkinat. On vanha sanonta; " käteinen on kuningas". Vaikka Jeesus on Ainoa Todellinen Kuningas, niin haluan sanoa tämän ystävällisenä varoituksena kaikille uskoville. Älkää sijoittako Pohjois-Amerikkaan ! Tyytykää vaikka ns. 0-tuottoon, ja pieneen inflaation "kiusaan", eli säästöjen pieneen vähenemiseen inflaation kautta.

Pyydän samalla, ja muistutan palstalaisia RUKOILEMAAN suomalaisten yritysten puolesta, että ne Jumalan suojaamana pysyisivät tulevina vaikeina aikoina pystyssä, tuhoutumatta. Näin tarjoten edelleen työtä meille suomalaislle, ja valtiolle verotuloja, joilla kustannamme mm. sosiaaliturvaa.

Nesteellä on mm. jalostamo-toimintaa Yhdysvalloissa, UPM-Kymmene suunnittelee suurta selloosatehdasta Uruguaihin,Vaisalan ja Fiskarssilla on liiketoimintaa Yhdysvalloissa, jne. jne.

Fortum on sidoksissa Venäjään siellä olevien omistamiensa voimalaitosten kautta, ja sakasalaisen Uniperin suuromistus lisäsi sidonnaisuuksia Venäjään entisestään. Rukoilkaa myös Fortumin johdon puolesta, että sillä olisi Jumalan täysi suojelus ja johdatus näissä maallisisaa liiketoimissa.

Kyllähän te rukoilettekin, nyt vain halusin teitä muistuttaa.
Osasinkohan tehdä lainaukset oikein...Pyydän palstalaisia rukoilemaan suomalaisten yritysten puolesta. Pienyrityksillä on yhä tiukempaa. Ja juuri nuo mikroyritykset työllistävät suurimman osan suomalaisista. Suomen Yrittäjien mukaan mikroyrityksiä on reilusti yli 90%, jotka kantavat vastuun Suomen Valtion verotuloista ja hyvinvoinnista. Taakka on suuri ja yrittäjät tarvitsevat rukoustukea jaksaakseen ja jatkaakseen.
Älä anna sinuas voitettaa pahalta, vaan voita sinä paha hyvällä. (Room. 12:21) Biblia 1776
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Aamen. Hyvä muistutus.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Pi_O

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja Pi_O »

Lisään uninäkyni tähän keskusteluun, koska se tuntui sopivimmalta.
Näin tänään uninäyn. Minun tuli julkaista se täällä.

Oli yö ja ohitseni lensi vauhdilla iso valkoinen pöllö (Tunturipöllö?), joka rysähti verkkoaitaan ja putosi maahan.
Huudahdin: "Oi, käviköhän kuinka pahasti!" ja menin katsomaan. Pöllö oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Tuo verkkoaita oli jokin eläinaitaus, ilmeisesti kana-aitaus. Kanoja en nähnyt, olivat varmaan yöllä nukkumassa.

Sitten sain tiedonsanat: Tuo pöllö kuvastaa viranomaisia yms. jotka esittävät olevansa viisaita, mutta ovat pelkkiä juonittelijoita ja Jumalan lasten riistäjiä. Tuossa aitauksessa on tipuja, jotka kuulevat ryskettä jos toista, mutta ovat turvassa. Tämä uninäky tuli jakaa niitä "tipuja" varten, jotka jäävät hetkeksi vielä maan päälle sen jälkeen, kun "kanat" on jo otettu ylös. Tipujen tulee vielä kasvaa kanoiksi, ja sitten heidät otetaan ikuiseen rakkauteen, iloon, rauhaan - Tosi Jumalan luo.

Sanat "pöllölle"
Ap. t. 23:3 Paavali sanoi hänelle: "Sinä saat vielä iskun Jumalan kädestä, sinä kalkilla valkaistu seinä! Sinä istut oikeutta tuomitaksesi minut lain mukaan, mutta teet vastoin lakia ja käsket lyödä minua."

Sanat "tipuille"
Matt. 23:37 "Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.

Jumalalle rakkaat, teitä "tipuja" ei ole unohdettu, mutta kasvakaa Herrassa Jeesuksessa niin olette valmiit ja teidät tuodaan perille kotiin. Katsokaa vapahtajaanne, sillä suojaus ei petä!

Tuota "tipuille" annettua sanomaa kannattaa nyt pehmentää, sillä "tipuja" ei ole tappajat vaan kristityt, jotka eivät ole vielä valmiita.
Sinettisormus

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen!
Kiitos Pi-O että toit ja jaoit tämän meille. Sen sanoma oli selkeä ja tärkeä.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja Eero »

Kiitos Pi-O jakamisesta!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Maaret

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Pi_O kirjoitti: 12 Touko 2020, 12:53 Lisään uninäkyni tähän keskusteluun, koska se tuntui sopivimmalta.
Näin tänään uninäyn. Minun tuli julkaista se täällä.

Oli yö ja ohitseni lensi vauhdilla iso valkoinen pöllö (Tunturipöllö?), joka rysähti verkkoaitaan ja putosi maahan.
Huudahdin: "Oi, käviköhän kuinka pahasti!" ja menin katsomaan. Pöllö oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Tuo verkkoaita oli jokin eläinaitaus, ilmeisesti kana-aitaus. Kanoja en nähnyt, olivat varmaan yöllä nukkumassa.

Sitten sain tiedonsanat: Tuo pöllö kuvastaa viranomaisia yms. jotka esittävät olevansa viisaita, mutta ovat pelkkiä juonittelijoita ja Jumalan lasten riistäjiä. Tuossa aitauksessa on tipuja, jotka kuulevat ryskettä jos toista, mutta ovat turvassa. Tämä uninäky tuli jakaa niitä "tipuja" varten, jotka jäävät hetkeksi vielä maan päälle sen jälkeen, kun "kanat" on jo otettu ylös. Tipujen tulee vielä kasvaa kanoiksi, ja sitten heidät otetaan ikuiseen rakkauteen, iloon, rauhaan - Tosi Jumalan luo.

Sanat "pöllölle"
Ap. t. 23:3 Paavali sanoi hänelle: "Sinä saat vielä iskun Jumalan kädestä, sinä kalkilla valkaistu seinä! Sinä istut oikeutta tuomitaksesi minut lain mukaan, mutta teet vastoin lakia ja käsket lyödä minua."

Sanat "tipuille"
Matt. 23:37 "Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.

Jumalalle rakkaat, teitä "tipuja" ei ole unohdettu, mutta kasvakaa Herrassa Jeesuksessa niin olette valmiit ja teidät tuodaan perille kotiin. Katsokaa vapahtajaanne, sillä suojaus ei petä!

Tuota "tipuille" annettua sanomaa kannattaa nyt pehmentää, sillä "tipuja" ei ole tappajat vaan kristityt, jotka eivät ole vielä valmiita.
Vau tämä voisi liittyä erääseen Jouko Pihon sivuilla olleeseen näkyyn. katson jos se lyötyisi.
Maaret

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Löytyi mun omista muistiinpanoista :

Nimimerkin "Eräs ystävä" näky 16.7.2012

Olen vuosikymmeniä ollut uskossa ja Pyhä Henki aika ajoin ilmoittaa asioita
rukouksessa, joita en aina täysin itsekään ymmärrä. Tämä on nyt yksi
sellainen ilmoitus. Koen laittaa tämän eteenpäin. Ehkä jollain on lisä
valaistusta asiaan.

.........................


Edellisiltana näin rukoillessani näyn todella isosta valkoisesta pöllöstä,
yhtäkkiä, ei selitystä, vain epämääräinen olo, että jotain uhkaavaa se
symbolisoi. Se vain piirtyi eteeni kuin ilmaan joksikin aikaa.

Eilen illalla rukouksessa Jeesus antoi minun nähdä hengen silmin valkoisen
puhvelin ja vielä, tänä aamuna herätessäni samoin ilmaan piirtyneenä väläyksen
omaisesti kuvan valkoisesta lehmästä.

En ollut tutkinut (ennen kuin nyt tänä aamuna, kun näitä mietin) mitään näihin
kuviin liittyvää, joten en usko niiden olleen oman mielikuvitukseni
tuotetta.

Tässä joitain henkeeni tulleita ajatuksia nyt. Valkoinen iso pöllö, valkoinen
puhveli ja valkoinen lehmä = uuden uskonnon takana olevat henkivallat, järjestöt
jne., sen globaalin uskonnon, jota ollaan nyt kaiken muun uuden maailman
järjestyksen myötä tuomassa voimakkaasti esiin? (sanon tämän
profeetallisesti).

Väri "valkoinen" näyttää tässä yhteydessä "viattomalta ja puhtaalta",
vaikkei se sitä ole. Se vain esitetään valkeutena. Eli se on valheellinen puhtaus.
Ja valkoinen myös kait kuvastaa "uutta syntymää"?

Nämä kaikki, pöllö, puhveli, lehmä ovat symboleja, jotka ovat eri
taustaryhmille olennaisia ja tärkeitä.
Valkoinen pöllö löytyy mm. illuminaatin yhteydestä.
(A Minerval Academy was also known as a Church; its meetings marked
on the Illuminati's calendar as sacred.) .

Ns. valkoinen puhveli on New Age -ihmisten "uuden ajan symboli" tai "odotetun"
maassa vallitsevan "rauhan" ajan symboli.

Valkoinen lehmä edustaa kuolleiden/henkien ym. palvontaa, (Egyptiläinen
Hator=cow woman http://en.wikipedia.org/wiki/Hathor, jne . ).
Maaret

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Ja tässä selitys jonka silloin kirjoitin palstalle omana kokemuksenani :

23.7.2012
Nimimerkin "Joku" vahvistus nimimerkin "Eräs ystävä" näkyyn
Luin sivuiltasi näyn, jossa kerrotaan valkoisesta pöllöstä, valkoisesta puhvelista ja valkoisesta lehmästä.

Ensin ajattelin, että turhanpäiväistä. Mutta tänään kuuntelin eduskunnan puheita ja havaitsin aivan selvästi henkilön, jossa vaikuttaa uskonnollinen taloutta palvova henkivalta. Mieleeni tuli aivan selkeästi valkoinen lehmä.

Ymmärsin siis, että se on uskonnollinen rahaa ja taloutta palvova henkivalta kyseisen ihmisen takana.
Ja valkoinen väri tarkoittaa Jumalan sallimaa eli samoin kuin Ilmestyskirjassa valkoinen hevonen lähetettiin voittajana ja voittamaan.

Kun luin uudestaan tuota näkyä tämän jälkeen, mietin mitä nuo muut sitten ovat, pöllö ja puhveli. En "heitä" nähnyt eduskunnassa.

Mieleeni tuli tuo järjestys, jossa näky näytettiin. Pöllö, puhveli, lehmä. Ikään kuin taustalla on suuri "viisauden" henkivalta ja sen edustajana (edessä) puhveli ja sen edessä lehmä.

Siis kansa näkee vain lehmän, joka puhuu muiden taustalla olevien voimien edustajana.
Sinettisormus

Re: Näky

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kiitos Maaret että toit tuon.
Koen tulkinnan oikeaksi. Se on juuri noin.
Vastaa Viestiin